Tehoviikko joulun alla – neljä mahtavaa tehoharjoitusta

Olen alkanut toteuttaa kolmen viikon harjoitusrytmiä. Ensimmäinen on lepoviikko, toinen tehoviikko ja kolmas määräviikko. Viime viikko oli jakson kovin ja vaikein eli kyseessä oli tehoviikko. Sen toteuttaminen vaatii tahoa ja määrätietoisuutta, sillä kovien harjoitusten toteuttaminen on henkisesti raskasta. Tähän ongelmaan on tuonut apua mahtava treeniseura.

Tiistaisin Turussa on aloittanut urheiluakatemian yhteislenkit, joissa käy juoksijat, suunnistajat ja triathlonistit. Viime viikolla tiistain harjoituksena oli 3x3,3km nousevilla vauhdilla. Ilman hyvää ja samantasoista seuraa en olisi pystynyt toteuttamaan harjoitusta niin hyvin. Ensimmäinen veto juostiin hieman aerobista kynnystä kovempaa eli 3.52/km sykkeen ollessa 5 lyöntiä yli aerobisen kynnyksen. Toinen veto oli 3.38/km 171 sykkeellä. Kolmas juostiin Vasaramäen ympäri, jossa on selkeästi enemmän mäkeä. Siinä jouduin yrittämään oikein tosissani, mutta sain vauhdiksi 3.30/km ja syke oli 177 eli sain koneesta lähes kaiken kapasiteetin irti.

Toinen kova harjoitus oli 8x500m, jonka jouduin toteuttamaan heti aamusta ilman treeniseuraa. Tällöin päätin keskittyä tekniikkaan, jotta voisin oppia juoksemaan rennosti myös kesän kilpailuissa. Lyhyissä vedoissa suurin ongelma on, että innostuu juoksemaan kovaa ja tekniikka hajoaa. Tällä kertaa juoksin tarkoituksella hieman rennommin. Ajat olivat kuitenkin 1.35 molemmin puolin, joten vauhtikin oli silti kohtuullinen. Viimeisen vedon juoksin kiihtyvästi ja se kulki yllättävän hyvin, 1.26. Hitaalle juoksijalle se on mielestäni kohtuullinen suoritus.

Tehoviikolla olen päättänyt panostaa uintiin. Kävin normaalin neljän kerran sijaan kuusi kertaa tekemässä uintiharjoituksen, jonka toivoin auttavan niin tekniikkaan kuin vauhtiinkin. Vaikutus olisi kuitenkin nähtävissä vasta pidemmän ajan kuluessa, joten motivaatio tämän toteuttamiseen pitäisi löytää kaakeleista. Tehoviikolla on vuorossa myös ylipitkä uinti. Tällä kertaa se oli 7600m, jossa keskityttiin kelailun sijaan myös uintitekniikkaan. Harjoituksen mittaan opin käsivetoa ja vartalon asentoa paremmin, minkä seurauksena uintituntuma tuli selkeästi paremmaksi.

Lauantaiaamusta oli sitten vuorossa syksyn ensimmäinen uintitesti. Viime vuoden joulukuussa se oli kulkenut 22.53. Uinti ei tuntunut useiden harjoituksien johdosta mitenkään loistavalta, mutta vartalon asento pysyi paremmin kuin koskaan ennen. Eikä tuntuma ollut ainoa hyvä asia. Sain uuden ennätyksen, kun kello pysähtyi aikaan 21.39. 800m väliaika oli myös kolmeviikkoista testiä 3 sekuntia parempi. Taas tuli osoitettua, että tekniikan harjoittelu kannattaa!

Lauantai iltapäivällä oli vielä viikon neljäs tehoharjoitus, 2x3000m Kupittaan urheiluhallissa. Ensimmäinen kulki aerobisen kynnyksen sykkeellä 155 4.13/km vauhdilla aikaan 12.39. Toinen oli sitten maksimivauhtia. Sain hyvän juoksun tuloksena ajaksi 9.39 eli 3.13/km vauhdin. Juoksun aikana tuntui, että vauhtia voisi vielä kiristääkin, mutta syke näytti pyörivän 188-192 välissä. Kaikki oli siis koko ajan pelissä.

Tämä viikko sisälsi neljä todella kovaa harjoitusta, joka on mielestäni aivan maksimimäärä, jota työssäkäyvä voi toteuttaa. Jo lauantai-iltana tuntui, että viikon aikana on annettu kaikki, jonka voi vaan antaa. Sunnuntain lenkki oli jo hieman raskas.

Nyt on sitten vuorossa määräviikko ja olen taas intoa täynnä! Erilaiset harjoitukset lisäävät motivaatiota ja kannustavat yrittämään.

Hyvää joulua kaikille! Nyt on aika nauttia joulun tunnelmasta ja rauhoittua ainakin hetkeksi kaiken kiireen keskellä.

Uudella innolla syksyyn – Lisää vauhtia ja huikeaa motivaatiota

Syksyllä harjoittelun aloittaminen oli taas melkoista opettelua. Palautuminen kesti todella kauan ja välillä meinasi motivaatio loppua kokonaan. Kaikissa harjoituksissa kroppa väsyi nopeasti eikä oikein mikään toiminut. Kevyitä harjoituksia pystyin tekemään hyvin, mutta kaikki kovat harjoitukset muuttuivat aivan välittömästi täydeksi tuskaksi. Aloin jo miettimään, että olinko kilpailuissakin näin huonossa kunnossa.

Motivaatiota ei yhtään parantanut kynnystesti, jonka tein neljä viikkoa täydestä matkasta. Uskoin sen olevan riittävästi, jotta näkisin syksyn lähtötason. Mutta siitä tulikin aivan jotain muuta. Kynnykset eivät olleet muuttuneet juuri mihinkään. Oli vähän aikaa mietittävä, voiko tämä todella pitää paikkaansa. Kilpailukaudella juoksuvauhdit paranivat selkeästi, mutta triathlonjuoksu ei parantunut samassa suhteessa. Näiden perusteella tein johtopäätöksen, että juoksin harjoituskaudella juoksuvetoja hieman liian kovaa.

Pari viikkoa sitten pidimme Urheiluliiton jäsenten kesken intensiivisen triathlonleirin. Siitä jäi erityisesti mieleen Perttu Uotilan sanat: ”Ole kiinnostunut ajoistasi, se on tie menestykseen.” Tätä olen syksyn aikana miettinyt ja yrittänyt soveltaa. Harjoittelussa pitäisi saavuttaa nousujohteisuus, jotta keväällä saisi enemmän irti. Juoksuvauhdissa ei voi heti syksystä saakka ulosmitata kaikkea. Ajattelin juosta juoksuvetoja hieman rauhallisemmin tekniikkaan keskittyen, jotta pystyisin kehittämään aerobista kynnystä paremmin. Triathlonissa aerobisella puolella on kuitenkin enemmän merkitystä kuin pelkällä maksimivauhdilla.

Harjoitusmotivaatio on taas vähitellen noussut, kun kroppa lopulta palautui kilpailusta. Tällä kertaa siinä meni 7 viikkoa. Tämän jälkeen vauhdit ovat parantuneet ja siinä samassa harjoitusinto. Turun juoksijat, suunnistajat ja triathlonistit ovat alkaneet tekemään entistä parempaa yhteistyötä. Tämä on mielestäni todella hienoa, sillä yhteisissä harjoituksissa laadukkaiden harjoitusten tekeminen on helpompaa ja niistä tulee selkeästi kontrolloidumpia. Nyt meillä on tiistaisin ja torstaisin todella hyviä harjoituksia, joiden ympärille on hyvä rakentaa harjoitusviikko.

Syksyllä päätin, että alan harjoittelemaan selkeästi enemmän keskittyen eri viikoilla määrään ja laatuun, jolloin voin nostaa tuloksia uudelle tasolle. Nyt laadukkaita harjoituksia tulee viime syksyä enemmän ja määräviikolla harjoitustunnit ovat nousseet jopa 7 tuntia. Nyt määräviikolla tunteja kertyy noin 24 tuntia, joka on mielestäni ihan hyvin, kun vielä päivätyössäkin tunteja kertyy 40. Tämän kaiken harjoitusinnon takana on huikea yhteishenki, joka kannustaa minua yrittämään entistä enemmän. Lisäksi ensi vuoden pääkilpailut ovat jo nyt koko ajan mielessä. Niissä haluan menestyä ja haastaa kilpakumppanit todenteolla.

Tulevaisuuden tavoitteita Havaijin kisaan

Havaijin kilpailu oli hienoin kilpailu, jossa olen koskaan ollut. Kilpailu on todellakin maineensa veroinen niin reitin haastavuuden, ilmaston kuin tunnelmankin puolesta. Se on hieno motivaattori treeneihin ja uskon, että useat täyttä matkaa varten harjoittelevat triathlonistit tavoittelevat sinne pääsystä. Tuo tavoittelu todellakin kannattaa.

Maalissa minulle tuli vähän tyhjä olo, kun tavoite täyttyi. Tässäkö tämä nyt oli? After race area:lla mietin tätä ja olin jopa hieman surkeana. Seuraavan vuorokauden aikana kuitenkin kaikki näytti paljon valoisammalta. Tänne on pakko päästä uudestaan!!! Silloin ei olisi enää mielessä pelkkä osallistuminen, vaan kilpailussa pärjääminen. Asetin tavoitteeksi sijoittua M30-34 sarjassa kahden vuoden päästä 10 parhaan joukkoon. Tavoite on todella kova, sillä tänä vuonna se olisi vaatinut ajaksi 9.00.46. Tuolla ajalla saavutti kokonaiskilpailussa sijan 48. Uskon, että tavoite on saavutettavissa, sillä ensimmäinen Havaijin kilpailu on opettelua, sillä kilpailu poikkeaa muista kilpailusta täysin. Mutta miten tavoitteeseen sitten päästään?

             Vaikka maisemat ovat todella karut, niihin pitäisi päästä uudestaan!

                           Iltaisin auringonlasku on kuitenkin todella kaunis.

On todella hienoa, kun valmentajana on kokenut triathlonisti, joka tietää, miten Havaijilla on mahdollista menestyä. Uinnista pitäisi ottaa viisi minuuttia pois, pyörästä noin vartti ja juoksusta parikymmentä minuuttia. Sen jälkeen pääsee kilpailemaan rauhassa, sillä tänä vuonna tuossa ryhmässä oli tilaa eikä juoksussakaan muodostunut jonoa, toisin kuin nyt minun kohdalla. Kaikki kuulostaa helpolta, mutta Havaijin reitillä se ei todellakaan ole. Eikä tämän vuoden kilpailukaan mennyt huonosti. Mutta seuraavilla ajatuksilla tavoite voisi olla saavutettavissa.

Uinti

Havaijin uinti on todella mielenkiintoinen. Lähdössä pitää huolellisesti valita paikka, jotta voisi välttyä turhalta painimiselta. Kuitenkin tärkein asia on lähdön jälkeinen kova kiihdytys ja matkavauhti. Minulla uintivauhti on alussa aivan liian hidas, jolloin joudun porukan keskellä, josta joudun nostamaan sijoitusta uinnin aikana. Uinnin maksimivauhtia pitää pystyä parantamaan, jotta pääsisin heti lähdössä parempaan porukkaan. Uintikertoja ja –kilometrejä pitää auttamattomasti saada lisää. Kun uintiaikaa pystyy parantamaan 5 minuuttia, saa uida vähän pienemmässä ryhmässä, joka omalta osaltaan myös parantaa vauhtia.

Pyörä

Reitti on todella haastava, johon kuumuus ja kosteus tuovat oman lisänsä. Pyörässä pitää lajivoima olla kunnossa, sillä reitti ei todellakaan ole tasainen. Laavakentällä on koko ajan loivia pitkiä nousuja ja laskuja, jotka ovat Suomen mittapuun mukaan ihan kunnon mäkiä. Hawin ylämäki on sitten ihan omaa luokkaansa. Näin ollen pyörässä pitää talvikaudella keskittyä trainerilla lajivoimaan ja hyvään pyöritystekniikkaan. Armottomassa tuulessa ajaessa hitaalla pyörityksellä saa jalat aivan jumiin eikä sen jälkeen juoksu varmasti lähde kulkemaan. Trainerilla on myös hyvä opetella pitämään teho tasaisena, vaikka vastus vaihtelee. Jos teho vaihtelee kilpailussa merkittävästi, ei pyöräajasta saa millään kovinkaan hyvää.

                        Hawin ylämäki on 7% nousua ja mäkeä riittää.

Pyörän harjoitusmäärää pitää nostaa ja keskittyä laadukkaisiin harjoituksiin. Lajivoiman ja tehoharjoituksien kautta vauhdin pitäisi parantua. Talvikaudella minulla on tässä parannettavaa, kun trainerilla ajaminen ei ole tuntunut kovinkaan houkuttelevalta, mutta ensi kaudella sekin on pakko alkaa maistua. Kun talvikaudella ajaa hyvin pyörää, ei muutos ole keväällä niin suuri, jolloin pystyy heti aloittamaan laadukkaiden harjoitusten tekemisen. Jos talvella ei aja riittävästi pyörää, juoksu alkaa keväällä kärsiä. Rasitustaso nousee korkealle ja juoksun hakkaavalla iskutuksella alkaa jalat helposti krampata.

Juoksu

Havaijin juoksureitti on hyvin mielenkiintoinen. Reitti on kaikkea muuta kuin tasainen ja lisäksi juoksureitti kulkee juuri saaren kosteimmalla alueella. Näin ollen olosuhteet ovat todella haastavat. Eri blogeissa ja artikkeleissa on ihmetelty Mirinda Carfrean huimaa maratonaikaa, 2.50. Kaikissa on päädytty samaan lopputulokseen eli juoksijan paino korostuu rankoissa olosuhteissa. Allekirjoitan tämän täysin, sillä rasvakudos eristää lämmön kehoon ja lisäksi hidastaa juoksua ylämäissä. Rasvakudoksen määrä ei ole niin suuressa roolissa, kun reitti on tasainen ja lämpötila edes jotenkin siedettävä. Mutta Havaijilla kaikki on toisin. Itse olin viime vuonna Itävallassa täydellä matkalla, jossa oli 42 astetta lämmintä, jota suora auringonpaiste vielä pahensi. Siellä romahdin juoksussa ja jouduin tyytymään helpolla reitillä 3.51 maratonaikaan. Nyt sain nelisen kiloa kevyempänä raskaalla reitillä maratonajaksi 3.33. Painoa pitää vielä tiputtaa ja ensi kesänä olisi tavoitteena saada kilpailupainoksi 66 kg eli tiputtaa kaksi kiloa. Tämä tiputus pitäisi tehdä talven aikana, sillä keväällä raskaan harjoituskauden aikana se ei onnistu.

Juoksussa mäkeä riittää. Loivaa pitkää nousua ja loivaa laskua. Tässä maastossa henkinen puolikin on koetuksella

Painon lisäksi juoksuaikaan vaikuttaa juoksutekniikka. Pyörän jälkeen juoksuasento helposti tippuu, jolloin juoksu tapahtuu etureisillä. Tasaisella reitillä tämän pystyy helpommin välttämään, mutta mäkisellä reitillä asento tippuu, jolloin juoksuvauhti hidastuu. Pystyn tasaisella reitillä pitämään juoksuasennon hyvänä, mutta ylämäissä en. Ensi kaudella pitää hakea keskivartaloon lisää liikkuvuutta sekä parantaa keskivartalon voimatasoa. Uskon, että tämän avulla saan juoksun kulkemaan myös mäkisellä reitillä. Ensi kaudelle on siis luvassa yksi kunnon liikkuvuusharjoitus, jota täydentää kolme muuta alkuverryttelynä tehtävää liikkuvuusharjoitusta.

Ironman Hawaii 12.10.2013

Käyn tässä vaihe vaiheelta lauantaisen Havaijin Ironmanin läpi. Toivottavasti tekstistä välittyy kilpailun tunnelma ja urheilijan tuntemukset.

Valmistautuminen

Aloitin suola- ja nestetankkauksen heti Havaijille päästyä eli yhdeksän päivää ennen kilpailua. Kuuma ja pitkä kilpailu tulisi olemaan myös suolatasapainolle kova suoritus. Olin kuullut ennen matkaa muutamia suomalaistarinoita, joissa suolatasapaino oli pettänyt enkä halunnut liittyä siihen joukkoon. Tankkaukseen käytin normaaleita suolatabletteja ja ne vaikuttivat toimivan todella hyvin. Itse energiatankkauksen tein totuttuun tapaan maltolla.

     Viemässä pyörää check-in. Järjestelyt olivat mahtavat ja tunne sen mukainen.

Viimeiset kaksi päivää odottelin kilpailua rannalla maaten. Torstaina oli Welcome Party ja kisainfo. Info oli muihin puitteisiin nähden pienoinen pettymys, sillä siinä käytiin ylimalkaisesti kisan kulku läpi. Samat asiat löytyvät tosin kilpailijan ohjeesta, joten niillä tiedoilla pärjää vallan mainiosti. Perjantaina fiilis alkoi nousta, kun kävin viemässä pyörän sekä pyörä- ja juoksupussit. Heti portista sisäänpäästyä sain mukaan oppaan, joka kertoi vaihtopaikan toiminnoista. Se oli hienoa palvelua, sillä vaihtopaikalla on aina erilaiset käytännöt. Tavaroiden viemisen jälkeen jännityskin katosi, sillä nyt ei ollut mitään enää tehtävissä.

Kisa-aamu

Herätys oli melko aikaisin, klo 03.30, sillä huoneisto sijaitsi Waikolo Villagessa. Sieltä on matkaa Konaan noin 30 minuuttia. Aamun ensimmäinen tehtävä oli käydä hakemassa numerot käsivarsiin. Numerot olivat siirtokuvia, jotka vaativat puhtaan ihon. Aurinkorasvaa sai levittää vasta uinnin jälkeen. Se olisi syytä muistaa vaihtopaikalla. Kävin pumppaamassa renkaisiin ilmaa ja viemässä juoksu- ja pyöräpusseihin lisää tavaraa. Taas sain tälle reitille oppaan mukaan. Hyvää palvelua. Nyt olisi edessä vain lähtö. Jännitystä ei juurikaan ollut – eikä pelkoa.

Käsivarret merkattu, kaikki valmista kisaan. Veteen pääsee selän takaa ja vieressä olevasta portista alkaa pyörä osuus.

Lähtö

Lähtöpaikalle oli melkoinen jono, sillä mereen mentiin portaita pitkin. Ihmettelin hetken, mistä lähtö oikein tapahtuu, kun ranta on täynnä urheilijoita. Huomasin, että lähtöpaikka on meressä 100m päässä. Päätin ottaa lähtöpaikan vasemmasta reunasta, sillä en halunnut alkaa painimaan Kalmarin uintilähdön tyyliin. Hiljalleen lipusin toiseen lähtöriviin. Surffilaudalla melova tuomari kehotti koko ajan siirtymään taaksepäin. Lähtö olisi aivan pian. Surffilautailija käänsi laudan pystyyn ja valmistauduin starttiin. Kanuuna pamahti ja kisa alkoi klo 07.00.

Uinnin lähtöön oli melkoinen ruuhka. Mereen päästyä piti uida vielä 100m, pääsi itse lähtöviivalle.

Uinti

Olin katsonut kisavideoita ja pelkäsin hirveää käsirysyä. Sain kuitenkin uida melkein koko ensimmäisen suoran rauhassa. Tosin vieressä oli koko ajan joku ja edessä oli peesattava, mutta en joutunut painimaan. Sain uinnin kulkemaan heti alusta asti. Mietin tekniikkaa ja säästelin jalkoja. Uinti tuntui todella hyvältä. Hain kovaa käsivetoa ja tasaista rytmiä. Kääntöpaikka tuli yllättävän nopeasti vastaan. Olin sisäkurvissa ja jouduin painimaan oikein kunnolla koko parin sadan metrin matkan. Uinti muistutti välillä enemmän vesipallouintia, jos halusi pitää edes välillä pään vedenpinnan yläpuolella. Kun käännyin takaisinpäin kohti rantaa, jouduin taas painimaan. Nostin vauhtia ja pääsin taisteluhaluisesta triathlonistista eroon. Uin koko matkan oikeaa reunaa muutaman muun kanssa. Sain uida rauhassa ja ohitse pääsi selkeästi helpommin kuin vasemmassa reunassa. Lopussa kuittasin vielä muutaman ohi ja nousin portaat. Nyt oli päivän helpoin osio suoritettu.

Vaihdossa oli melkoinen ruuhka. Kavereita meni ja tuli. Vaihdoin rauhassa ilman paniikkia ja muistin käydä hakemassa jopa aurinkorasvaa. Tosin sitä tuli monta kertaa enemmän kuin olisin toivonut. Eipä kädet ainakaan palaisi.

Pyörä

Pelkäsin etukäteen ensimmäistä osuutta, jossa ajetaan ensin vähän matkaa etelään ja tullaan takaisin lähtöpaikan tuntumaan. Tällä osuudella oli yksi kunnon mäki, jossa ajattelin tulevan ahdasta. Ja niinhän siinä tulikin. Eräs kilpakumppani kävi nostamassa edestäni Cervelon P5:n, kun oli ajanut toista päin. Ja siinä kohtaa vauhtia on 40 km/h. Toivottavasti hän pystyi jatkamaan matkaa. Alamäessä kuulin tuubin räjähtävän. Katsoin heti, että onko se minun. Onneksi ei ollut vaan vieressä ajavan. Kävipä tuuri.

Heti aamusta kisareitillä kannattajia oli melko paljon. Yleisöä ei saanut tulla reitille kuin risteyksiin, joten laavakentällä kannustusta ei ollut. 

Moottoritiellä löysin heti hyvän paikan letkasta. Samat kaverit ajoivat välillä ohi ja muutaman kilometrin päästä olivat taas tien tukkona. Alku oli melkoista ohittelua ja jonoa oli loputtomiin. Olin etukäteen päättänyt ajaa 155 sykkeellä ja koitin pitää tehon koko ajan vakiona. Tämän opin kantapään kautta Joroisten kilpailussa. Vakioteholla saa parhaimman tuloksen. Ajo oli todella helppoa ja vauhdikasta Hawin ylämäkeen saakka. Huoltopisteiltä onnistui hyvin hakemaan sekä urheilujuomaa että vettä. Kaadoin koko vesipullon aina päälle ja koitin pitää kropan viileänä. Seuraavaan juomapisteeseen mennessä vesi oli jo kuivunut.

Hawin ylämäessä huomasin, että tänään ei ole pyörässä mitään ongelmaa. Ylämäki kulki rennosti ja ohittelin saman porukan ajajia. Lähellä Hawia oli hienoa päästä seuraamaan pro-kilpailijoiden kisaamista. Tänä vuonna erot eivät tuntuneet olevan kauhean suuria.

Hawin alamäki oli hyvin mielenkiintoinen ajettava. Muutamalla kuskilla oli todella kiire, he änkivät ohi välillä oikealta, välillä vasemmalta ja muutaman kerran porukan keskeltä. Yhdessä kohtaa porukka tiivistyi. Triathlonisteja oli viisi rinnakkain ja varmaankin kuusi peräkkäin. Ja vauhtia 60 km/h. Ei tehnyt enää mieli ajaa tempoasennosta. Pelkäsin, että miten tässä oikein käy, mutta tilannetta rauhoitti moottoripyörä, jonka kyydissä olevan tuomarin paikalle tulo hajotti porukan välittömästi. Vauhdikkaan alamäen jälkeen hätäisimpien kavereiden menohalut katosivat. Tuuli oli alkanut oikein kunnolla ja Waimeasta Konaan oli tiedossa pelkkää tuulta ja matkaa oli 60 km. Aluksi sivutuulta ja viimeiset noin 30km pelkkää vastatuulta. Vaikka edessä näkyi yhtä jonoa, peesiajoa ei juuri näkynyt. Moottoripyörä pörräsi ympärillä ahkerasti ja kävi jakamassa rangaistuksia, joten harvat uskalsivat ajaa 7m lähempänä. Niin täällä ei siis ole eurooppalaiseen tyyliin 10m peesisääntöä.

Vastatuuliosuudella meinasi usko loppua aivan kokonaan. Mutta vaikutti se olevan tiukkaa muillakin. Koitin pitää sykkeen samana enkä päästäisi ryhmää karkaamaan. Lopulta pääsin kääntymään pois moottoritieltä ja sain alkaa ottamaan kenkiä pois. Yleisöä alkoi taas näkyä ja hymy alkoi nousta.

Toinen vaihto sujui hienosti. Hyppäsin pois pyörän päältä ja toimitsija otti pyörän. Koko vaihtoalue piti kiertää, jotta jokaiselle tulisi yhtä pitkä matka kuljettavaksi. Tämä vaihto sujui vähän paremmin. Ja sitten juoksemaan.

Juoksu

Heti alussa huomasin, että juoksu ei kulje tänään mihinkään. Jos uinti ja pyörä olivat menneet paremmin kuin ajattelin, oli juoksu jotain muuta. Ensimmäisillä viidellä kilometrillä piti välillä purra hammasta, ettei mennyt kävelyksi. Hallitsin itseni kuitenkin todella hyvin, sillä koitin vain sivusta seurata mielentilaani ja keskittyä vain juoksemiseen. Tiesin, että jos tuohon fiilikseen menee mukaan, ei tarvitsisi koko maratonissa juosta askeltakaan.

Alussa juoksu tuntui hirveältä. Askel painoi, mutta piti vain ajatella positiivisia asioita. Muuten olisi mennyt kävelyksi. Ja tämä oli vielä reitin helpoin osuus.

Mutta sitten kuin yllättäen, jalat tuntuivatkin normaaleilta ja juoksu alkoi kulkea. Teki mieli alkaa juoksemaan kovempaa, mutta olin etukäteen ajatellut, että säästän juoksua moottoritielle. Porukkaa lappasi koko ajan ohi, joten jouduin pitelemään itseäni. Ajattelin, että on mukavampaa juosta maaliin saakka ja sillä tavalla saa parempi loppuaikakin.

Kun pääsin moottoritiellä, aloin jo hieman puristaa. Juoksu tuntui todella hyvältä. Pidin sykkeen koko ajan samana. Juoma-asemalla laitoin jäätä reisiin, jotta jalat pysyivät viileinä. Se toimi yllättävän hyvin. Juoksureitti oli käsittämättömän tylsä, sillä moottoritiellä on pitkiä ylämäkiä ja eteenpäin näki vähintään mailin. Siinä joutui jo tsemppaamaan, jotta sai vauhdin pidettyä. Aloin jo mietti, että alkaako vauhti taas hiipua. Vielä ei voisi kuitenkaan laittaa kaikkea peliin, sillä matkaa olisi vielä reilusti jäljellä.

Etukäteen oli peloteltu Energy Labistä. Ainakaan tänä vuonna se ei ollut mitenkään vaikea paikka. Tuuli jopa hieman vilvoitti. Kääntöpaikan jälkeen laitoin kaiken peliin. Eli vauhti pysyi samana, mutta se ei hiipunut, kuten pitkissä kisoissa yleensä on tapana.

Reilut 12 km edessä. Laskin ensimmäisen kerran loppuaikaa. 5.00/km-vauhdilla loppuaika olisi 9.45. Koitin hakea käsistä vauhtia, sillä jalat olivat jo aika tyhjät. Kilometrit tuntuivat kestävän ja kestävän, mutta onneksi tuska ei pahentunut. Sain pidettyä juoksuasennonkin kohtuullisen hyvänä. Edessä oli viimeinen ylämäki. Nyt oli etureidet aivan tyhjät eikä juoksusta meinannut tulla mitään. Muutkin ylämäet olivat olleet täyttä tuskaa, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Edessä oli enää alamäki ja pieni korttelikierros ennen maalia. Yleisöä oli kannustamassa todella paljon.

Viimeinen maili jäljellä. Nyt alkaa helpottaa, kun tajuaa pääsevänsä lopulta maaliin. Tuska loppuu ja samalla unelma täyttyy!

Viimeisen mailin ajan oli yhtä hymyä. En tiennyt olisiko nauranut vai itkenyt. Aivan huikea tunne juosta viimeisiä metrejä. Maalisuora aukeni ja tunne oli sanoin kuvailematon. Aivan uskomatonta! Nyt se on lopulta totta, jota olen haaveillut pitkään. 

Aivan mieletön tunne ylittää maaliviiva Konassa. Kyllä tämän eteen on kannattanut niin monta kertaa lähteä lenkille.

Kilpailun jälkeen

Maaliintulon jälkeen ei ollut kauhean juhlatunnelma. Kroppa oli aivan loppu, teki vain mieli olla paikoillaan. Kaula oli kireän uintipuvun jäljiltä vereslihalla ja vasemman jalan pikkuvarpaan nahat tuntuivat lähteneen kokonaan pois. Lei ja mitali kaulaan ja samalla fiilis parani.

Kävin katsomassa osuusaikani. Uinti oli 1.01, pyörä 5.01 ja juoksu 3.33 ja sijoitus omassa sarjassa 46. Uinti oli huikea, sillä pystyin uimaan samaa vauhtia kuin märkäpuvulla. Paras koskaan tekemäni uinti! Pyörä oli myös todella hyvä, sillä reitti ei ollut mitenkään helppo. Juoksu oli pienoinen pettymys, mutta muut lajit kulkivat todella hienosti, joten se kompensoi suoritusta. Eikä se juoksukaan nyt aivan huono ollut, sillä reitti on selkeästi muita kisoja raskaampi.

Pyörää hakiessa huomasin, että takatuubiin oli tullut vekki ja tuubi oli hiljalleen tyhjentynyt. En kuitenkaan huomannut kisan aikana mitään, joten se taisi mennä aivan lopussa. Pelkäsin rengasrikkoa, sillä reitillä oli melkoisesti lasinsiruja. Olipa se tällä kertaa lähellä, mutta onneksi kävi tuuri.

Kroppa on aivan loppu. Lei kaulassa antaa kuitenkin syytä iloon. Vielä, kun jaksaisi nousta ylös ja hakea tavarat.

Kilpailun jälkeen sain todella paljon onnitteluja. Oli todella huikeaa kuulla, että useat ystävät olivat seuranneet kilpailua. Suuret kiitokset teille kaikille, sillä se tieto, että menoani seurataan, auttoi minua jaksamaan. Kannustus välittyi toiselle puolelle maapalloa!

Tämä oli aivan huikea kauden päätös. Ennen kauden alkua en pitänyt tätä realistisena, vaikka sitä kovasti toivoin. Nyt se on sitten koettu! Eikä tämä jää minun osaltani tähän. Ennen kilpailua aloin asettaa jo seuraaville vuosille uusia tavoitteita. Niitä täytyy vähän pureksia ja julkaista ne off-seasonin aikaan.

Nyt nautin muutaman päivän Havaijin lämmöstä yhtä huikeaa kokemusta rikkaampana!

Viimeistelyt Havaijin laavakentällä!

Valmistautuminen Havaijin Ironman-kilpailuun meni kotimaassa todella hyvin. Kaikki treenit sujuivat suunnitellusti ja kelitkin suosivat. Näin ollen lähdin matkaan luottavaisin mielin. Ensimmäinen haaste oli päästä paikalle. Outoa, mutta stressasin aluksi matkaa enemmän kuin itse kilpailua. Reitti kulki Helsingistä, Lontooseen ja sieltä Los Angelesin kautta Konalle. Pyörälaukun kanssa matkustaminen tuottaa aina vaikeuksia, joten varauduin ongelmia tulevan viimeistään Losin kentällä. Lisäksi olin kuullut mitä oudoimpia tarinoita rajamuodollisuuksista, joten oli huojentavaa kuulla sanat ”Welcome to United States”. Suomen passilla matkustaessa kaikki vaikuttaa sujuvan todella hienosti, joten kaikki stressaaminen oli turhaa.

Konan lentokentällä oli vastassa bungalow-tyylinen lentoasema. Suurin yllätys oli kuitenkin sää, joka oli yllättävän viileä. Olin varautunut todella kuumaan ja kosteaan ilmaan, mutta se olikin vain sopivan lämmin sekä todella kostea. Laukut ja jopa pyörälaukku tulivat yllättävän nopeasti ja vahingoittumattomina. Todella hienoa, ettei mitään vahinkoja sattunut edes matkatavaroille. Vuokra-auto löytyi hienosti vuokraamon bussikyydin avulla. Huoneisto osoittautui tilavaksi, joten kahden viikon matka olisi ainakin puitteiden puolesta kunnossa.

Edessä olisi yhdeksän päivää aikaa sopeutua lämpimään ilmastoon sekä tehdä viimeiset harjoitukset. Ensimmäisenä päivänä tein 45 minuutin uimatreenin avovedessä. En uskaltanut uida kovinkaan kaukana rannasta haipelon johdosta, mutta eivät näköjään muutkaan triathlonistit. Uinti tuntui heti alussa todella helpolta ja rennolta. Tein muutaman lähtöstartin tyylisen kiihdytyksen ja totesin, että uintituntuma on edelleen tallella. Seuraavana päivänä tein kolmen tunnin pyörän ja 45 min juoksun. Ajoin rauhassa Hawin ylämäkeen ja kipusin koko mäen ylös. Sykkeet nousivat välillä melko korkealle vastatuulen ja kohtalaisen mäen ansiosta. Kroppa alkoi toimia kahden tunnin pyörän jälkeen. Sen jälkeen kaikki tekeminen tuntui helpolta. Juoksu oli pyörän jälkeen rentoa. Vasta juoksussa huomasi toden teolla kuumuuden vaikutuksen. Juoksin laavakentällä 4 km ja totesin siellä olevan melko kuuma. Mutta kuumuus ei ole siellä suurin ongelma. Tie on juoksureitiksi todella suora ja monotoninen, joten se on henkisesti todella raskas. Aloin heti tämän treenin jälkeen tsemppaamaan itseäni. Juoksussa täytyy jaksaa pitää mielenkiinto juoksutekniikassa ja hokea koko ajan ”rennosti vaan”, muuten ote herpaantuu ja vauhti laskee välittömästi. Sunnuntaina ajoin uudelleen kolmen tunnin pyörän ja nyt Hawin ylämäki sujui helposti.

Uinnin lähtöpaikalla oli koko ajan useita triathlonisteja uimassa. Uintipaikkana se on loistava kirkkaan veden ja merkityn reitin ansiosta.

Maanantaina olin tekemässä uintitreenin uintipaikalla. Uintipuvun ansiosta uintituntuma vastasi lähes märkäpuku-uintia. Pystyin keskittymään uintitekniikkaan todella hyvin. Pitkään aikaan uinti ei ole tuntunutkaan näin helpolta. Tiistaina tein viimeisen varsinaisen harjoituksen. Kilpailuvauhdilla 30min pyörää ja juoksua kisavauhdilla 15 minuuttia. Pyörän aikana tuuli oli melko kova, joten ylämäet tuntuivat selkeästi pidemmiltä kuin aikaisemmin. Mutta tuntuma oli taas todella hyvä. Juoksussa sain pidettyä koko ajan ajatuksen tekniikassa, joten vauhti oli sen mukaista.

Waikolosta on hyvä lähteä juoksemaan. Saa rauhassa juosta ilman häiritsevää liikennettä.

Tiistaina iltapäivällä kävin rekisteröitymässä kilpailuun. Sen jälkeen oli vuorossa paraati, jossa monet kilpailijat marssivat loppusuoraa pitkin ja yleisö hurrasi. Suomen joukkueesta oli paikalla puolet, mutta joka tapauksessa olimme takana marssinutta Ranskan joukkuetta selkeästi pienempi, joka keräsi mahtavan tunnelmansa ansiosta suuret kunnianosoitukset. Tunnelma alkoi nousta ja samalla vähän jännityskin.

                                   Hienoa, kun oma nimi löytyy tuosta listasta!

                                  Paraatissa Suomen joukkueesta oli puolet paikalla.

Toivottavasti lauantaina kaikki sujuu samalla tavalla kuin harjoituksissa. Aikaisemmin heikoin osa-alue eli uinti on alkanut kulkea viime hetkellä todella hienosti. Pyörä tuntuu rennolta ja ylämäen ajaminen sujuu helposti. Toivottavasti juoksussa on ajatus matkassa, sillä muuten siitä tulee raskasta.

Viimeiset päivät keskityn kilpailuun henkisesti, sillä se on aikaisemminkin toiminut. Olen kaksi kertaa aikaisemmin tehnyt oikeita mielikuvaharjoitteita. Ensimmäinen oli Tampereen EM-kilpailu vuonna 2011 ja toinen Kalmarin karsintakilpailu. Molemmissa henkinen valmistautuminen näkyi juoksun loppuosuudella, joissa en antanut yhtään löysää ja tulos oli kuntoon nähden paras mahdollinen. Nyt valmistaudun samalla tavalla ja toivon, että se toimii yhtä hyvin. Kaikki muut treenit on nyt tehty.

Lauantaina pääsee sitten näyttämään, miten harjoitukset ovat onnistuneet. Kalmarin kisareitiltä jäi mieleen yksi kannustuskyltti: ”Pain is temporary, glory lasts forever”. Sitä on syytä hokea edellisten mantrojen lisäksi.