torstai 18. huhtikuuta 2013

Treenileiri Gran Canarialla



Suuntasin tämän vuoden harjoitusleirille Gran Canarialle ja siellä Maspalomakseen. Leiri ajoittui viime vuoden tapaan pääsiäiseksi ja leirillä oli mittaa kaksi viikkoa. Olosuhteet olivat kunnossa, sillä hotelliksi valittu Palm Oasis osoittautui hyväksi valinnaksi. Nyt siis pystyi keskittymään todenteolla laadukkaisiin harjoituksiin. Sain Turusta kolme treenikaveria mukaan, joten harjoituksissa oli luvassa seuraa, mikä lisää aina treeni-intoa.

Leirin harjoitusrytmi oli kevyt, kova ja pitkä päivä. Kova päivä muodostui aamupäivän kovasta juoksu- tai uintiharjoituksesta ja iltapäivän kovasta pyörästä. Pitkä päivä oli 5-7 tunnin pyörä ja 20-30 minuutin juoksu. Kevyenä päivänä tein palauttavan juoksu-kuntopiiri –harjoituksen sekä kevyen uinti-pyörän. Kevyenä päivänä pystyin lataamaan itseeni uutta virtaa, jotta jaksoin tehdä seuraavat laadukkaat päivät.

Ennen leiriä olin kuullut puheita Kanarian kovista mäistä ja minua kehotettiin vaihtamaan takapakka kevyemmäksi. Ajattelin kuitenkin lähteä katsomaan mäkiä 12-25 –välityksillä. Aluksi pitkät mäet olivat raskaita, mutta niiden ajaminen muuttui nopeasti kevyeksi ja loppuleiriä kohden jopa helpoksi. Pystyin ajamaan pitkillä lenkeillä pitkiäkin ylämäkiä alle aerobisen kynnyksen. 7 tunnin pyörälenkillä ajoin yhtäjaksoista ylämäkeä 1.50, jossa ainoastaan kerran syke nousi yli aerobisen kynnyksen. Tämä toi luottamusta pyöräkunnon paranemisesta, sillä aikaisemmin ylämäet ovat olleet minulle melko vaikeita. Tämän huomasi esimerkiksi viime vuoden Nastolan kilpailussa, jossa hyydyin useisiin ylämäkiin todella pahasti. Nyt sama ongelma pitäisi olla poissa.

Nostan leirin parhaimmaksi kovaksi harjoitukseksi pyörä-juoksu –yhdistelmäharjoituksen, jossa pyörällä ajettiin mäkeä vk-alueella yhteensä 60 minuuttia ja juostiin päälle 3x10min nousevalla vauhdilla. Ylämäki kulki pyörällä todella hyvin, sillä pystyin ajamaan yli aerobisen kynnyksen todella helposti ja kevyesti vauhdin ollessa melko reipas, 18-25 km/h. Juoksu puolestaan kulki seuraavilla vauhdeilla: 4.15/km, 3.50/km ja 3.36/km. Leirin loppua kohti opin juoksemaan pyörän päälle todella rennosti, mistä kertoo tämä viimeisen vedon vauhtikin. Huomasin, että viime vuosien triathlonjuoksun ongelmat ovat hiljalleen unohdettuja, kun juoksutekniikka on parantunut merkittävästi.

                                                     Kuva: Mika Halme
 
Avovesiuinti sujui leirillä todella hienosti. Ajoin pyörällä rannalle, jossa tein kolme kertaa uintiharjoituksen. Sailfish G-Range -puku tuntui istuvan todella hyvin ja sen kanssa oli luontevaa sekä helppoa uida. Kädet pyörivät rennosti ja puvun kellutusominaisuudet ovat hyvät. Uinnista tuli hyvällä puvulla selkeästi helpompaa kuin altaassa uidessa.

Kahden viikon harjoitusleirin tuloksena oli hyvät treenimäärät, sillä harjoitustunteja tuli yhteensä 66,5 tuntia. Tämä jakaantui seuraavasti pyörän ja juoksun välillä: pyörä 1.115 km, 47 tuntia ja juoksu 152 km. Leirin jälkeen seuraava viikko sujui pääasiassa palautellessa, sillä lihakset olivat hieman väsyneet. 




Viime viikonloppuna oli vuorossa 1500m uintitesti sekä Maskun maratonilla 10km. Uintitestissä huomasin, että palautuminen oli selkeästi kesken, sillä viimeiset 700m olivat todella raskaita. Sain ajaksi 50m altaassa kuitenkin 22.02, joka on tällä matkalla ennätykseni. Seuraavan päivän 10km sujui sekin todella hyvin. Lähdin rohkeasti vetämään porukkaa ja huomasin mittarista vauhdin olevan koko ajan alle 3.30/km. Ajattelin, että juoksen tätä niin kauan kuin jaksan. Nyt pelataan siis upporikasta ja rutiköyhää. En hyytynyt missään kohtaa, vaan sain loppua kohden vauhtia parannettua. Loppuaika oli 34.49, joka on ennätykseni. Maskun tuloksiin pääsee tarkemmin tutustumaan tästä.

Seuraavaksi on vuorossa juoksukunnon parantaminen juoksukilpailujen kautta. Ohjelmaan tulee myös pyöräharjoitukset, sillä kevät näyttää hiljalleen tulevan, vaikka pitkälle se on tänä vuonna mennyt.