Ironman Hawaii 12.10.2013

Käyn tässä vaihe vaiheelta lauantaisen Havaijin Ironmanin läpi. Toivottavasti tekstistä välittyy kilpailun tunnelma ja urheilijan tuntemukset.

Valmistautuminen

Aloitin suola- ja nestetankkauksen heti Havaijille päästyä eli yhdeksän päivää ennen kilpailua. Kuuma ja pitkä kilpailu tulisi olemaan myös suolatasapainolle kova suoritus. Olin kuullut ennen matkaa muutamia suomalaistarinoita, joissa suolatasapaino oli pettänyt enkä halunnut liittyä siihen joukkoon. Tankkaukseen käytin normaaleita suolatabletteja ja ne vaikuttivat toimivan todella hyvin. Itse energiatankkauksen tein totuttuun tapaan maltolla.

     Viemässä pyörää check-in. Järjestelyt olivat mahtavat ja tunne sen mukainen.

Viimeiset kaksi päivää odottelin kilpailua rannalla maaten. Torstaina oli Welcome Party ja kisainfo. Info oli muihin puitteisiin nähden pienoinen pettymys, sillä siinä käytiin ylimalkaisesti kisan kulku läpi. Samat asiat löytyvät tosin kilpailijan ohjeesta, joten niillä tiedoilla pärjää vallan mainiosti. Perjantaina fiilis alkoi nousta, kun kävin viemässä pyörän sekä pyörä- ja juoksupussit. Heti portista sisäänpäästyä sain mukaan oppaan, joka kertoi vaihtopaikan toiminnoista. Se oli hienoa palvelua, sillä vaihtopaikalla on aina erilaiset käytännöt. Tavaroiden viemisen jälkeen jännityskin katosi, sillä nyt ei ollut mitään enää tehtävissä.

Kisa-aamu

Herätys oli melko aikaisin, klo 03.30, sillä huoneisto sijaitsi Waikolo Villagessa. Sieltä on matkaa Konaan noin 30 minuuttia. Aamun ensimmäinen tehtävä oli käydä hakemassa numerot käsivarsiin. Numerot olivat siirtokuvia, jotka vaativat puhtaan ihon. Aurinkorasvaa sai levittää vasta uinnin jälkeen. Se olisi syytä muistaa vaihtopaikalla. Kävin pumppaamassa renkaisiin ilmaa ja viemässä juoksu- ja pyöräpusseihin lisää tavaraa. Taas sain tälle reitille oppaan mukaan. Hyvää palvelua. Nyt olisi edessä vain lähtö. Jännitystä ei juurikaan ollut – eikä pelkoa.

Käsivarret merkattu, kaikki valmista kisaan. Veteen pääsee selän takaa ja vieressä olevasta portista alkaa pyörä osuus.

Lähtö

Lähtöpaikalle oli melkoinen jono, sillä mereen mentiin portaita pitkin. Ihmettelin hetken, mistä lähtö oikein tapahtuu, kun ranta on täynnä urheilijoita. Huomasin, että lähtöpaikka on meressä 100m päässä. Päätin ottaa lähtöpaikan vasemmasta reunasta, sillä en halunnut alkaa painimaan Kalmarin uintilähdön tyyliin. Hiljalleen lipusin toiseen lähtöriviin. Surffilaudalla melova tuomari kehotti koko ajan siirtymään taaksepäin. Lähtö olisi aivan pian. Surffilautailija käänsi laudan pystyyn ja valmistauduin starttiin. Kanuuna pamahti ja kisa alkoi klo 07.00.

Uinnin lähtöön oli melkoinen ruuhka. Mereen päästyä piti uida vielä 100m, pääsi itse lähtöviivalle.

Uinti

Olin katsonut kisavideoita ja pelkäsin hirveää käsirysyä. Sain kuitenkin uida melkein koko ensimmäisen suoran rauhassa. Tosin vieressä oli koko ajan joku ja edessä oli peesattava, mutta en joutunut painimaan. Sain uinnin kulkemaan heti alusta asti. Mietin tekniikkaa ja säästelin jalkoja. Uinti tuntui todella hyvältä. Hain kovaa käsivetoa ja tasaista rytmiä. Kääntöpaikka tuli yllättävän nopeasti vastaan. Olin sisäkurvissa ja jouduin painimaan oikein kunnolla koko parin sadan metrin matkan. Uinti muistutti välillä enemmän vesipallouintia, jos halusi pitää edes välillä pään vedenpinnan yläpuolella. Kun käännyin takaisinpäin kohti rantaa, jouduin taas painimaan. Nostin vauhtia ja pääsin taisteluhaluisesta triathlonistista eroon. Uin koko matkan oikeaa reunaa muutaman muun kanssa. Sain uida rauhassa ja ohitse pääsi selkeästi helpommin kuin vasemmassa reunassa. Lopussa kuittasin vielä muutaman ohi ja nousin portaat. Nyt oli päivän helpoin osio suoritettu.

Vaihdossa oli melkoinen ruuhka. Kavereita meni ja tuli. Vaihdoin rauhassa ilman paniikkia ja muistin käydä hakemassa jopa aurinkorasvaa. Tosin sitä tuli monta kertaa enemmän kuin olisin toivonut. Eipä kädet ainakaan palaisi.

Pyörä

Pelkäsin etukäteen ensimmäistä osuutta, jossa ajetaan ensin vähän matkaa etelään ja tullaan takaisin lähtöpaikan tuntumaan. Tällä osuudella oli yksi kunnon mäki, jossa ajattelin tulevan ahdasta. Ja niinhän siinä tulikin. Eräs kilpakumppani kävi nostamassa edestäni Cervelon P5:n, kun oli ajanut toista päin. Ja siinä kohtaa vauhtia on 40 km/h. Toivottavasti hän pystyi jatkamaan matkaa. Alamäessä kuulin tuubin räjähtävän. Katsoin heti, että onko se minun. Onneksi ei ollut vaan vieressä ajavan. Kävipä tuuri.

Heti aamusta kisareitillä kannattajia oli melko paljon. Yleisöä ei saanut tulla reitille kuin risteyksiin, joten laavakentällä kannustusta ei ollut. 

Moottoritiellä löysin heti hyvän paikan letkasta. Samat kaverit ajoivat välillä ohi ja muutaman kilometrin päästä olivat taas tien tukkona. Alku oli melkoista ohittelua ja jonoa oli loputtomiin. Olin etukäteen päättänyt ajaa 155 sykkeellä ja koitin pitää tehon koko ajan vakiona. Tämän opin kantapään kautta Joroisten kilpailussa. Vakioteholla saa parhaimman tuloksen. Ajo oli todella helppoa ja vauhdikasta Hawin ylämäkeen saakka. Huoltopisteiltä onnistui hyvin hakemaan sekä urheilujuomaa että vettä. Kaadoin koko vesipullon aina päälle ja koitin pitää kropan viileänä. Seuraavaan juomapisteeseen mennessä vesi oli jo kuivunut.

Hawin ylämäessä huomasin, että tänään ei ole pyörässä mitään ongelmaa. Ylämäki kulki rennosti ja ohittelin saman porukan ajajia. Lähellä Hawia oli hienoa päästä seuraamaan pro-kilpailijoiden kisaamista. Tänä vuonna erot eivät tuntuneet olevan kauhean suuria.

Hawin alamäki oli hyvin mielenkiintoinen ajettava. Muutamalla kuskilla oli todella kiire, he änkivät ohi välillä oikealta, välillä vasemmalta ja muutaman kerran porukan keskeltä. Yhdessä kohtaa porukka tiivistyi. Triathlonisteja oli viisi rinnakkain ja varmaankin kuusi peräkkäin. Ja vauhtia 60 km/h. Ei tehnyt enää mieli ajaa tempoasennosta. Pelkäsin, että miten tässä oikein käy, mutta tilannetta rauhoitti moottoripyörä, jonka kyydissä olevan tuomarin paikalle tulo hajotti porukan välittömästi. Vauhdikkaan alamäen jälkeen hätäisimpien kavereiden menohalut katosivat. Tuuli oli alkanut oikein kunnolla ja Waimeasta Konaan oli tiedossa pelkkää tuulta ja matkaa oli 60 km. Aluksi sivutuulta ja viimeiset noin 30km pelkkää vastatuulta. Vaikka edessä näkyi yhtä jonoa, peesiajoa ei juuri näkynyt. Moottoripyörä pörräsi ympärillä ahkerasti ja kävi jakamassa rangaistuksia, joten harvat uskalsivat ajaa 7m lähempänä. Niin täällä ei siis ole eurooppalaiseen tyyliin 10m peesisääntöä.

Vastatuuliosuudella meinasi usko loppua aivan kokonaan. Mutta vaikutti se olevan tiukkaa muillakin. Koitin pitää sykkeen samana enkä päästäisi ryhmää karkaamaan. Lopulta pääsin kääntymään pois moottoritieltä ja sain alkaa ottamaan kenkiä pois. Yleisöä alkoi taas näkyä ja hymy alkoi nousta.

Toinen vaihto sujui hienosti. Hyppäsin pois pyörän päältä ja toimitsija otti pyörän. Koko vaihtoalue piti kiertää, jotta jokaiselle tulisi yhtä pitkä matka kuljettavaksi. Tämä vaihto sujui vähän paremmin. Ja sitten juoksemaan.

Juoksu

Heti alussa huomasin, että juoksu ei kulje tänään mihinkään. Jos uinti ja pyörä olivat menneet paremmin kuin ajattelin, oli juoksu jotain muuta. Ensimmäisillä viidellä kilometrillä piti välillä purra hammasta, ettei mennyt kävelyksi. Hallitsin itseni kuitenkin todella hyvin, sillä koitin vain sivusta seurata mielentilaani ja keskittyä vain juoksemiseen. Tiesin, että jos tuohon fiilikseen menee mukaan, ei tarvitsisi koko maratonissa juosta askeltakaan.

Alussa juoksu tuntui hirveältä. Askel painoi, mutta piti vain ajatella positiivisia asioita. Muuten olisi mennyt kävelyksi. Ja tämä oli vielä reitin helpoin osuus.

Mutta sitten kuin yllättäen, jalat tuntuivatkin normaaleilta ja juoksu alkoi kulkea. Teki mieli alkaa juoksemaan kovempaa, mutta olin etukäteen ajatellut, että säästän juoksua moottoritielle. Porukkaa lappasi koko ajan ohi, joten jouduin pitelemään itseäni. Ajattelin, että on mukavampaa juosta maaliin saakka ja sillä tavalla saa parempi loppuaikakin.

Kun pääsin moottoritiellä, aloin jo hieman puristaa. Juoksu tuntui todella hyvältä. Pidin sykkeen koko ajan samana. Juoma-asemalla laitoin jäätä reisiin, jotta jalat pysyivät viileinä. Se toimi yllättävän hyvin. Juoksureitti oli käsittämättömän tylsä, sillä moottoritiellä on pitkiä ylämäkiä ja eteenpäin näki vähintään mailin. Siinä joutui jo tsemppaamaan, jotta sai vauhdin pidettyä. Aloin jo mietti, että alkaako vauhti taas hiipua. Vielä ei voisi kuitenkaan laittaa kaikkea peliin, sillä matkaa olisi vielä reilusti jäljellä.

Etukäteen oli peloteltu Energy Labistä. Ainakaan tänä vuonna se ei ollut mitenkään vaikea paikka. Tuuli jopa hieman vilvoitti. Kääntöpaikan jälkeen laitoin kaiken peliin. Eli vauhti pysyi samana, mutta se ei hiipunut, kuten pitkissä kisoissa yleensä on tapana.

Reilut 12 km edessä. Laskin ensimmäisen kerran loppuaikaa. 5.00/km-vauhdilla loppuaika olisi 9.45. Koitin hakea käsistä vauhtia, sillä jalat olivat jo aika tyhjät. Kilometrit tuntuivat kestävän ja kestävän, mutta onneksi tuska ei pahentunut. Sain pidettyä juoksuasennonkin kohtuullisen hyvänä. Edessä oli viimeinen ylämäki. Nyt oli etureidet aivan tyhjät eikä juoksusta meinannut tulla mitään. Muutkin ylämäet olivat olleet täyttä tuskaa, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Edessä oli enää alamäki ja pieni korttelikierros ennen maalia. Yleisöä oli kannustamassa todella paljon.

Viimeinen maili jäljellä. Nyt alkaa helpottaa, kun tajuaa pääsevänsä lopulta maaliin. Tuska loppuu ja samalla unelma täyttyy!

Viimeisen mailin ajan oli yhtä hymyä. En tiennyt olisiko nauranut vai itkenyt. Aivan huikea tunne juosta viimeisiä metrejä. Maalisuora aukeni ja tunne oli sanoin kuvailematon. Aivan uskomatonta! Nyt se on lopulta totta, jota olen haaveillut pitkään. 

Aivan mieletön tunne ylittää maaliviiva Konassa. Kyllä tämän eteen on kannattanut niin monta kertaa lähteä lenkille.

Kilpailun jälkeen

Maaliintulon jälkeen ei ollut kauhean juhlatunnelma. Kroppa oli aivan loppu, teki vain mieli olla paikoillaan. Kaula oli kireän uintipuvun jäljiltä vereslihalla ja vasemman jalan pikkuvarpaan nahat tuntuivat lähteneen kokonaan pois. Lei ja mitali kaulaan ja samalla fiilis parani.

Kävin katsomassa osuusaikani. Uinti oli 1.01, pyörä 5.01 ja juoksu 3.33 ja sijoitus omassa sarjassa 46. Uinti oli huikea, sillä pystyin uimaan samaa vauhtia kuin märkäpuvulla. Paras koskaan tekemäni uinti! Pyörä oli myös todella hyvä, sillä reitti ei ollut mitenkään helppo. Juoksu oli pienoinen pettymys, mutta muut lajit kulkivat todella hienosti, joten se kompensoi suoritusta. Eikä se juoksukaan nyt aivan huono ollut, sillä reitti on selkeästi muita kisoja raskaampi.

Pyörää hakiessa huomasin, että takatuubiin oli tullut vekki ja tuubi oli hiljalleen tyhjentynyt. En kuitenkaan huomannut kisan aikana mitään, joten se taisi mennä aivan lopussa. Pelkäsin rengasrikkoa, sillä reitillä oli melkoisesti lasinsiruja. Olipa se tällä kertaa lähellä, mutta onneksi kävi tuuri.

Kroppa on aivan loppu. Lei kaulassa antaa kuitenkin syytä iloon. Vielä, kun jaksaisi nousta ylös ja hakea tavarat.

Kilpailun jälkeen sain todella paljon onnitteluja. Oli todella huikeaa kuulla, että useat ystävät olivat seuranneet kilpailua. Suuret kiitokset teille kaikille, sillä se tieto, että menoani seurataan, auttoi minua jaksamaan. Kannustus välittyi toiselle puolelle maapalloa!

Tämä oli aivan huikea kauden päätös. Ennen kauden alkua en pitänyt tätä realistisena, vaikka sitä kovasti toivoin. Nyt se on sitten koettu! Eikä tämä jää minun osaltani tähän. Ennen kilpailua aloin asettaa jo seuraaville vuosille uusia tavoitteita. Niitä täytyy vähän pureksia ja julkaista ne off-seasonin aikaan.

Nyt nautin muutaman päivän Havaijin lämmöstä yhtä huikeaa kokemusta rikkaampana!