torstai 26. syyskuuta 2013

Ironman Hawaii valmistautuminen


Kalmarin täydestä matkasta palautuminen sujui todella nopeasti. Olin itsekin aivan hämmentynyt, sillä useasti palautumiseen kuluu aikaa neljästä kuuteen viikkoa. Palauttelin puolitoista viikkoa, jonka jälkeen aloitin uudelleen harjoittelemaan. Aluksi itse ajattelin, että jopa Havaijille kilpailemaan pääseminen olisi hienoa, mutta Mikalla oli enemmän luottoa minuun, joten teimme kovan valmistautumisohjelman. Edessä tulisi olemaan kovin valmistautuminen, jota olen koskaan tehnyt.

Hyvänä esimerkkinä palautumisesta ja harjoittelun kovuudesta on, että olin juoksemassa kaksi viikkoa Kalmarin jälkeen 10km reippaan juoksun. Juoksu tuntui todella hyvältä, joten vauhtikin kiihtyi sen mukaiseksi. Juoksin raskaalla reitillä 36.07, joka on minulle hyvä aika, sillä tuolla reitillä ennätykseni on 35.25.

Harjoitusviikkoon on mahtunut kolme kovaa harjoitusta ja sen päälle vielä kovat uintiharjoitukset. Tehoja on tehty hyvin, mutta pelkästään niihin ei ole keskitytty. Lämpimän syksyn ansiosta olen tehnyt pitkiä pyörälenkkejä, jotka ovat sujuneet täysin ongelmitta. Nyt syksyllä kolmen tunnin pyörä on tuntunut lähinnä verryttelyltä ja 4,5 tunnin pyörä vasta edes kohtuulliselta lenkiltä. Tämä on lisännyt luottamusta omaan tekemiseen todella paljon. Koskaan ennen pyörä ei ole tuntunut näin helpolta.

Jokaisella viikolla olen tehnyt tehokkaan ja laadukkaan yhdistelmäharjoituksen. Pyörällä olen tehnyt aluksi voimavetoja ulkona tai trainerilla. Isolla tuumalla pyörittäminen on tuntunut joka kerta paremmalta. Heti pyörän jälkeen olen lähtenyt juoksemaan vetoja, 5x1000m. Vetojen vauhdit ovat parantuneet kerta toisensa jälkeen. Tiistaina tehdyssä harjoituksessa vauhti oli kaikista paras. Ensimmäinen veto oli 3.24 ja viimeinen 3.09. Ja mikä parasta, keskityin ainoastaan tekniikkaan enkä puristanut juoksussa lainkaan.

Valmistautumiseen on mahtunut myös perinteikäs Ruissalojuoksujen puolikas. Siinä juoksussa oli aluksi niin paljon intoa, että lähdin liikkeelle todella kovaa. Ensimmäiset kilometrit kulkivat 3.30/km vauhdilla, joka oli minulle vähän turhan reipas aloitus hiekkapohjaisella kuntolenkillä. Kovavauhtinen aloitus vei mahdollisuuden kovaan loppuaikaan. Sain juoksun kuitenkin uudelleen kulkemaan ja kilometrivauhti tasaantui 3.45/km vauhtiin. Viimeiset kaksi kilometriä jouduin puristamaan oikein kunnolla, jotta sain pidettyä vauhdin hyvänä. Maalissa huomasin, että juoksin uuden oman ennätyksen 1.19.07. Viime vuoden aika parani puolitoista minuuttia. Tähän pitää olla tyytyväinen, sillä takana olleet harjoitukset eivät olleet kovinkaan helppoja. Mutta silti 1.17 tavoite jäi taas saavuttamatta…

Kovien harjoitusten kautta painokin on Kalmarin jälkeen hieman pudonnut. Nyt puntari näyttää aamuisin 68,8 kg eli reilu kilo vähemmän kuin Kalmarissa. Viime vuoden Itävallan kilpailuun verrattuna painoa on neljä kiloa vähemmän. Uskoisin painon vaikuttavan kuumassa kelissä merkittävästi kilpailusuoritukseen. Ainakin maratonilla se näkyy selkeästi.

Koko valmistautumisjakso on mennyt loistavasti. Kaikki treenit ovat sujuneet suunnitelmien mukaisesti. Parasta on, että harjoituksien vauhdit ovat parantuneet koko ajan. Se on antanut luottoa omaan tekemiseen. Uskon, että olen nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Tämä valmiimpi Havaijin kilpailuun ei voi enää olla.

Nyt vain matkaan ja toivotaan onnen olevan kilpailussa mukana! Mies on ainakin täysin valmis kilpailuun J