sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Syksyn mieletön treeni-into


Syksy on tuonut tullessaan paljon muutoksia ja uusia tuuli. Suurin elämänmuutos tapahtui 4.10, kun saimme perheeseen uuden rakkaan jäsenen, Aino-tyttären. Hänen kanssaan aika kuluu todella nopeasti molemmat toinen toistaan ihmetellessä. Vielä emme ole päässeet yhteisille juoksulenkeille, mutta niidenkin aika tulee aikanaan.

Toinen suuri, mutta edellisen kanssa eri sarjassa painiva muutos, on SwimBikeRun Finland Oy:n perustaminen yhdessä Heikki Jaatisen ja Juha Lundbergin kanssa. Perustimme tämän yrityksen, joka tuottaa Turussa Turku Triathlon Weekendin. Se tarjoaa huikean kaupunkikilpailuviikonlopun sprintin ja puolikkaan merkeissä. Koko viikonloppu triathlonin lifestyle-hengessä. Emme ole kuitenkaan jääneet pelkästään tähän yhteen tapahtumaan. Teemme myös tammikuun puolessa välissä BaseCampin triathlonin aloittelijoille sekä vakavemmin lajia harrastaville Trainning Campin. Tähän jälkimmäiseen tulee valmentajiksi suorastaan häkellyttävän ammattitaitoinen ryhmä. Timo Bracht, Mika Luoto, Antti Kauhanen, Mika Simola, Pasi Mattila, Heidi Kiviharju ja Darby Thomas. Todella mahtavaa, että saamme tällaisen porukan kasaan ja pääsemme yhdessä tekemään parin sadan triathlonistin kanssa hienoja treenejä. Eikä tämä ole jäämässä pelkästään tähän. Hienoja elämyksellisiä tapahtumia tulee lisää, jotka tulevat tarjoamaan mahtavia elämyksiä ja kokemuksia.

Nämä muutokset eivät kuitenkaan ole vieneet minulta treeni-intoa, vaikka aikaa ne vievät melkoisesti. Into on puolestaan lisääntynyt ja sitä kautta harjoitusmäärät. Nyt perusviikko on 20 tuntia. Kova treeniviikko on 25 tuntia. Olen syksyn mittaan ottanut ohjelmaan yhden loistavan uuden harjoituksen. Aikaisemmin perus pitkälenkki tuntui raskaalta ja haastavalta. Nyt tätäkin harjoitusta on viilattu hieman paremmaksi. Teen viikoittain käänteisen yhdistelmän, joka sisältää kaksi tuntia juoksua, 25km, josta 30 minuuttia juostaan aerobisella kynnyksellä. Juoksun jälkeen ajetaan pyörää kaksi tuntia, jos kelit sallivat tai vaihtoehtoisesti 1,5 tuntia sisällä traineria. Tämä harjoitus ei ole ihan kevyimmästä päästä, mutta sen tekeminen tuo suurta nautintoa. Varsinkin niinä päivinä, jolloin juoksu kulkee.

Lisää juoksuvauhtia!

Toinen suuri muutos harjoittelussa on ollut nostaa juoksumäärät 100 km viikossa. Olen aikaisemmin juossut vain yhden 100 km viikon ja sen jälkeen jalat olivat todella kipeät. Nyt olen keskittynyt tekniikkaan, jolloin jalat eivät ole tulleet lainkaan kipeäksi. Parhaimmalla viikolla juoksin jopa 148 km, kun hieman innostuin juoksemaan. Se oli kyllä vähän liikaa, mutta hurmio vei vain mennessään. Tekniikassa olen lopulta oppinut pyörittämään askelta oikein sekä käyttämään nilkkaa oikealla tavalla. Kun askel pyörii oikein, ei jokainen askel hakkaa vastaan ja siten hidasta menoa. Toinen suuri oppi on tapahtunut nilkan käytössä. Nyt nilkka ei enää roiku alaspäin, kun askel tulee maahan ja samalla askelkontakti tulee nopeammaksi antaen samalla lisää kimmoisuutta ja lisää vauhtia.

Juoksulenkit olen pitänyt hyvin perusharjoituksina. Kerran viikossa olen käynyt yhteisjuoksuissa tekemässä erivauhtisia ja –mittaisia vetoja. Yksinkertaiset perusharjoitukset näyttävät kehittävän. Jokaisen harjoituksen ei siis tarvitse sisältää erilaisia vetoja ja kikkailua. Tästä on todisteena kaksi viikkoa sitten tehty perinteinen Ruissalon 10km juoksutesti. Tein siinä uuden ennätyksen, 35.00. Tämä tuli siis pelkällä perustreenamisella, 100km viikossa helppoa juoksua 4.45-5.00/km vauhdilla. Ja juuri tuona viikkona juoksin päivää ennen kynnystestin ja samalla viikolla tuli juostua 148 km. Eli eipä tullut kauheasti passattua juoksutestiin.

Teimme kaksi viikkoa sitten myös perinteisen syksyn kynnystestin, kun Jukka Kapanen Paavo Nurmi –keskuksesta tuli testaamaan triathlonisteja Kupittaan Urheiluhalliin. Aerobinen kynnys parani 4.31/km –vauhdista 4.09/km-vauhtiin. Juuri tuota tasoa on yritetty parantaakin, sillä täydellä matkalla aerobinen vauhti ratkaisee. Melkoinen parannus seitsemän viikon treenaamisella! Valmentajan sanoin ”vielä on kuitenkin matkaa edessä”. Tavoitteena olisi saada aerobinen vauhti alle 4.00/km, sillä silloin täyden matkan juoksuvauhtikin paranisi selkeästi ja lopussa tulisi miehiä selkä edellä vastaan. Juuri tämä fiilis kannustaa joka kerta ryhtymään harjoitukseen!

Ensi kauden kilpailut ja tavoitteet

Ensi kauden pääkilpailut on lyöty lukkoon. Olen menossa Frankfurtiin hakemaan Havaijin paikkaa. Harjoitustahti on nyt sen mukainen, että toivoisin suuresti sen onnistuvan. Tavoitteena olisi lopulta päästä alle 9 tunnin ja se vaikuttaa jo treenikauden alun tekemisellä hyvinkin mahdolliselta.

Toinen pääkilpailu on Turussa pidettävän Turku Triathlon Weekendin puolikas. On hieno päästä kilpailemaan kotikaupungissa ja vielä aivan ydinkeskustassa! Eikä kotikatsomon edessä voi ihan höntsävauhdilla mennä.

Ensi kevään treenileirikin on nyt lyöty lukkoon. Kevään harjoituskausi aloitetaan Teneriffalta maalis-huhtikuun vaihteessa. Lähes kaksi viikkoa etelässä hakemassa vauhtia ja nauttimassa lämmöstä.

Syksyn treeni-into on nyt suurempi kuin koskaan ennen. Viime vuoteen verrattuna olen harjoitellut 20 % enemmän. Harjoitusmäärien nostaminen ei kuitenkaan ole itse tarkoitus, mutta jos tämä tahti tuo tällaisia tuloksia, treenaan mielelläni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti