lauantai 12. huhtikuuta 2014

Treenileiri Kanarialla


Perjantain 28.3 lähdin Gran Canarialle kevään harjoitusleirille. Leiri muodostui kahdeksasta täydestä harjoituspäivästä ja kahdesta matkapäivästä. Leirille lähtö oli hieman ikävää, sillä olin juuri sairastunut flunssaan. Onneksi flunssa parani heti ensimmäisen päivän jälkeen, jolloin leirillä oli hienoa harjoitella hyvissä olosuhteissa.

Kahdeksan päivää. Ennen leiriä tämä tuntui naurettavan lyhyeltä ajalta. Mutta kuinkas siinä sitten kävikään. Syksystä asti olen pystynyt harjoittelemaan todella hyvin, joten leirille ei ollut tarkoitus lähteä tekemään pelkkiä rauhallisia pitkiä harjoituksia, vaan jokaisessa harjoituksessa oli mukana tehokkaita osuuksia. Päivät muodostuivat aamupäivän ja iltapäivän harjoituksista. Pyöräharjoitukset olivat mäkipainotteisia, sillä saarelta on vaikeaa etsiä helppoa tasamaan ajoa. Ylämäessä ajoin erilaisia vetoharjoituksia. Ne muodostuivat mm. 2x30min ja 10x1min mäkivedoista. Juoksuharjoitukset eivät olleet mitään perushölkkäilyjä. Juoksutreenit olivat tehokkaita harjoituksia, joista esimerkkeinä ovat mm. 6x5min ja 10x4min vetoja.
                                              kuva: Pekka Stenholm
Sorian mäen päällä pilvisenä päivänä. Sain leirille mukaan uuden Feltin AR4:n, jonka runko on uudistunut tempopyörää vastaavaksi. Pyörän ajotuntuma on todella hyvä, jolloin ajamisesta tuli helppoa niin ylä- kuin alamäessä.

Tehokkaat harjoitukset tekivät harjoittelusta melko raskaan tuntuisen. Ensimmäiset päivät eivät olleet helppoja, mutta kolmannen päivän jälkeen elimistö tottui normaalia tehokkaampiin harjoituksiin. Suurimpana yllätyksenä oli leirin aikana onnistunut palautuminen. Pystyin palautumaan seuraavan päivän harjoituksiin, jolloin uutena päivänä harjoittelu maistui taas todella hyvin. Ylämäen ajaminen teki jaloista hieman väsyneet, mutta se ei menoa juurikaan haitannut. Tästä kertoo erityisen hyvin juoksun sujuminen. Kaikki juoksuharjoitukset tuntuivat helpoilta ja sain pidettyä vauhdin todella hyvänä.

Harjoitustunteja kertyi yhteensä 46 tuntia, joka tekee päivää kohti reilut 5.30. Pyöräkilometrejä kertyi 830 ja juoksukilometrejä 87. Leiri siis sujui kaikin puolin todella erinomaisesti.

Leiri päätti talvikauden ja kevään tulon myötä harjoittelu taas muuttuu. Seuraavat kolme viikkoa harjoittelen todella paljon ja juoksen muutaman juoksukisan. Niiden myötä toivottavasti juoksu kehittyy oikealle tasolle. Huominen Maskun 10km on todennäköisesti vähän raskas kilpailu, sillä palautuminen ei ole vielä täysin valmis.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti