Ironman Kalmar 17.8.2013

Kalmariin valmistautuminen sujui viimeistä viikkoa lukuun ottamatta todella hyvin. Viimeistelyharjoitukset kulkivat eikä edes viiden tunnin pyörälenkillä tullut lainkaan heikkoa hetkeä. Myös kisavauhtinen kahden tunnin juoksu tuntui helpolta. Tämä nosti itseluottamusta.

Kuitenkin tasan viikko ennen kisaa lyhyessä pyörä-juoksu-harjoituksessa vasen pohje alkoi oireilla. Kevyt hieronta ja kahden päivän burana-kuuri auttoivat ongelmaan. Tiistain lyhyessä yhdistelmäharjoituksessa pohje ei enää tuntunut, joten fiilis oli taas luottavainen. Mutta sama oire palasi torstaina, kun saavuimme Kalmariin. Koitin olla miettimättä asiaa ja mietin, että kaikki muu tuntui niin hyvältä, että tämä ei voi pilata kisaa.

Torstaina kävimme muiden urheiluliittolaisten kanssa ajamassa pyörällä. Silloin minulla oli levy ja 808, mutta jo kohtalaisessa tuulessa pyörä tuntui hieman levottomalta. Seuraavaksi päiviksi oli luvattu kovempaa tuulta, joten päätin ajaa FFWD:n 5 etukiekolla ja 9 takakiekolla. Viimeisenä päivänä en uskaltanut enää käydä juoksemassa, sillä pelkäsin pohkeen menevän vain huonommaksi. Tsemppasin itseäni kunnon menoon ja koitin miettiä etukäteen kilpailussa tulevia heikkoja hetkiä. Niistä pitäisi päästä nopeasti yli, ettei kilpailusuorituksesta tulisi heikko pelkkien ajatusten takia.

Matkalla viemään pyörää ja varustepusseja vaihtopaikalle. Fiilis alkoi tässä kohtaa nousemaan!

Tavoitteena kilpailussa oli sijoittua kahden joukkoon sarjassa M25-29, sillä se oikeuttaisi Havaijin paikkaan. Tavoite oli melko kova, mutta kuitenkin hyvällä onnistumisella mahdollinen. Ennen kilpailua sain Aamuset teki tavoitteestani artikkelin, joka löytyy tästä.

Uinti

                 Lähtöä oli seuraamassa todella paljon väkeä heti aamu seitsemältä.

 

Olin etukäteen ajatellut, että otan todella kovan lähdön ja yritän päästä hyvään porukkaan. Ensimmäiset 30 metriä sujuikin todella hyvin, mutta sen jälkeen ryhmä tiivistyi todella paljon ja kilpailijoita alkoi tulla vasemmalta ja oikealta ohi sekä muutamat yrittivät uida yli. Tunnelmaa ei kohottanut melko kova aallokko, joka hakkasi vasten kasvoja. Menin totaalisen paniikkiin, joten aloin rauhoitella itseäni, että ensimmäisen poijun jälkeen tilanne varmasti helpottuu. Hidastin vauhtia, jotta sain hengityksen toimimaan normaalisti, mutta samalla sijoitukseni tippui melkoisesti.

Toinen 1500m uintikierros oli selkeästi parempi ja aloin saada uudelleen porukoita kiinni. Suunnistus sujui todella hyvin, minkä auttoi ohittelussa. Viimeisellä 800m sain ison ryhmän kiinni ja ajattelin, että pääsen kerrankin hyvään pyöräporukkaan. Kun nousin ylös vedestä, huomasin, että olin tuhrannut 1.01 aikaa, kun tavoite oli 55 minuuttia. Koitin olla miettimättä sitä ja ajattelin, että ei vielä ole mitään hävitty.

Pyörä

Vaihto sujui nopeasti ja pääsin hyvin pyörällä liikkeelle. Ohittelin koko ajan sekä yksittäisiä että ryhmässä ajavia. Öölannin sillan jälkeen pyöräreitti kääntyi suoraan vastatuulen. Ajattelin, että nyt pitää pystyä pitämään syke samalla 155 tasossa, muuten juoksusta ei tulisi mitään. Kiittelin itseäni, että olin valinnut matalammat kiekot, sillä nyt pystyin keskittymään ajamiseen eikä energiaa mennyt tuulen kanssa taisteluun. 30 km kohdalla tuli vastaan seuraava epäonni, sykemittari päätti lopettaa sykkeen mittaamisen. Useista kokeiluista huolimatta se ei suostunut käynnistymään. En antanut tämänkään haitata, vaan ajattelin, että nyt täytyy pitää jaloissa sama puristus päällä. Ajattelin, että nyt kisataan ihan fiiliksen mukaan. Nopeusmittariin ei kannata tässä kohtaa luottaa, kun reitille vaikutti osuvan tuuli todella hyvin.

Vastatuuliosuudella ohi tuli kaksi saman ikäsarjan kilpailijaa. Pidin välimatkan heihin suunnilleen samana. 53km kohdalla reitti kääntyi ja tuuli alkoi puhaltaa suoraan sivusta. Samassa nämä kaksi kilpailijaa hävisivät näkyvistä ja aloin epäillä omaa vauhtini. Koitin ajaa kovempaa, mutta silloin piti puristaa selkeästi kovempaa. Päätin luottaa fiilikseen. Loppuosa Öölannin lenkistä sujui hyvin. Tosin kovaan sivutuulen ajaessa tunnelma ei ollut kovin korkea, kun vauhti seilasi 30-33 km/h välissä.

   Mantereen puolen lenkki alkaa. Jalat tuntuivat todella hyviltä, mikä nosti fiilistä.

Mantereen puolen lenkki oli hieman vaihtelevampi mutkien ansiosta. Sinnekin osui tuuli, joten missään ei päässyt helpolla. 130km kohdalla aloin ihmettelemään, ettei minulle ollut tullut kertaakaan heikkoa hetkeä. Aikaisemmin se oli tullut viimeistään tässä kohtaa. Fiiliksellä ajaminen oli siis toiminut hyvin. Viimeiset 15km ajettiin taas vastatuuleen, jolloin tunnelma alkoi laskea. Aloin miettiä jalkojen tuntemusta ja huomasin, että jalat eivät ole koskaan tuntuneet näin hyvältä. Aloin tsempata itseäni, että hyvällä juoksulla kaikki on vielä mahdollista.

 

Juoksu

Juoksun heti alussa kuulin, että olen neljäntenä. Ajattelin, että tasaisella juoksulla saan edessä menevät kiinni. Olin etukäteen miettinyt, että ensimmäinen kierros juostaan rennosti ja vasta viimeisellä kierroksella puristetaan irti kaikki, mikä lähtee. Ensimmäinen kierros tuntui naurettavan helpolta. Koskaan ennen en ollut kokenut samanlaista tuntemusta. Katsoin kaikkien ohitettavien numerolappuja ja huomasin, että kaksi ohitettavaa saattoi olla samassa sarjassa.

Juoksu tuntui alussa rennolta. Tunnelmaa nosti reitin varressa ollu huikea kannustus!

Toisella kierroksella jalka alkoi hiljalleen painaa. Kun ensimmäinen 10km oli kulkenut 45 minuuttiin, 20km kohdalla kello näytti 1.31. Ajattelin, että nyt pitäisi pystyä pitämään sama meno, jotta tavoite täyttyisi. Matka alkoi kuitenkin painaa ja 30km väliaika oli 2.19. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä kuulin, että olen toisena ja edessä menevä kaveri on saavuttamattomissa. Takaa tulee kuitenkin britti ja sen juoksuvauhti oli selkeästi kovempi. Päätin ottaa koko 12km mittaisen loppukirin. Nyt ei olisi mahdollista kävellä juomapisteellä, ainakaan kaikilla. Aloin hokea, ”rennosti vaan”. Rentoudella voisin pitää vauhdin samana ja siten britti voisi pysyä takana. Aloin kuunnella tarkkaan, saavuttaako joku minua. Reitillä juostiin 7km ennen maalia pistotie edestakaisin. Siinä huomasin, että eroa on 400m. Nyt pitäisi laittaa kaikki peliin ja toivoa, että se riittää. En enää kävelisi metriäkään. Mietin, että nyt katsotaan, kuinka kovin haluan Havaijille.

Mietin tekniikkaa ja ajattelin, että on britilläkin pakko painaa. Koitin koko ajan kiristää vauhtia, vaikka reidet huusivat aivan mielettömästi. Kaupunkiin tultaessa Kaisa näytti, että olen edelleen toisena. Vielä en uskaltanut kuitenkaan huokaista helpotuksesta, vaan päätin juosta loppuun asti. Pitkä maalisuora oli nautinnollinen juosta, kun ymmärsin, että olen edelleen toisena eikä ketään tule takaa.

Maali

Maalissa tunnelma oli sanoin kuvailematon. Kuuluttaja vahvisti, että olin sarjassa M25-29 toinen, mikä riitti Havaijin paikkaan. Kolme vuotta sitten asetettu tavoite täyttyi. Sen eteen tehtiin viime vuonna 740 tuntia töitä ja tänä vuonna näyttäisi tulevan 850 tuntia. Kaiken tämän jälkeen olo tuntui jopa hieman tyhjältä. Nyt se lopulta toteutuu. Ennen kilpailua pidin Havaijin paikan saavuttamista epärealistisena, vaikka sitä kovasti toivoin. En uskonut toiseen sijaan kuin viimeisellä kahdella kilometrillä, sillä kilpailu ei ollut mikään nappisuoritus.

Palkintojenjako

Sunnuntaina oli vuorossa palkintojenjako. Otin mukaan paikan lunastamiseksi vaadittavan passin ja luottokortin. Varmistin moneen kertaan, että ne ovat varmasti mukana, ettei paikan saaminen jäisi ainakaan siitä kiinni. Kun paikkoja jaettiin, oli hienoa huutaa oman nimen kohdalla ”YES” ja siten lunastaa paikka. Sain Lein kaulaan ja pääsin maksamaan osallistumismaksua. Huikea fiilis!

                           Aivan mieletön fiilis käydä lunastamassa Havaijin paikka!

Tilaisuus sai vielä jatkoa, kun jaettiin ikäsarjojen palkinnot. Sain oman sarjan toisen palkinnon. Sitäkin oli hienoa päästä hakemaan, sillä en ole koskaan sijoittunut näin korkealla isossa kilpailussa. Pääsin lisäksi seuraamaan, kun toinen urheiluliittolainen, Sari Stenholm, haki oman sarjansa kolmannen palkinnon. Oli hienoa seurata seura- ja treenikaverin menestystä!

Palkintokorokkeella pääsi nauttimaan tunnelmasta toden teolla. Tämän eteen on tosiaan tehty töitä!

Kilpailun jälkeen olen saanut paljon onnitteluja Havaijin paikan saavuttamisesta. On todella hienoa, että olen päässyt harjoittelemaan hyvään porukkaan, joka on motivoinut ja auttanut minua eteenpäin. Vaikeina hetkinä treenikavereista ja ystävistä on ollut apua. Nyt on upeaa päästä jakamaan onnistumista näiden ihmisten kanssa. Olen todella kiitollinen, että huikeat ystävät ovat olleet tässä projektissa mukana. Suuret kiitokset kuuluvat myös yhteistyökumppaneille Craft, Felt, Endurance Sports ja Suunto.

Erityiset kiitokset unelman täyttymisestä annan vaimolleni, Kaisalle. Hän on tukenut harrastusta kaikin tavoin ja samalla mahdollistanut harjoitusmäärien nostamisen. Ilman Mika Luodon neuvoja ja valmentamista en olisi koskaan voinut edes uneksia Havaijin paikasta. On ollut hienoa päästä toteuttamaan Mikan ohjelmia sekä saada häneltä lukuisia neuvoja niin harjoittelemiseen sekä kilpailemiseen. Taas nähtiin, että Kalmarin kilpailussa koetut vastoinkäymiset voitiin selättää kokeneen triathlonistin vinkkien avulla.

Turun Sanomat julkaisi artikkelin Havaijin paikan saavuttamisesta. Artikkeli on luettavissa tästä.