sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Huipputreenejä!



Joulukuun aikana on tullut tehtyä todella loistavia harjoituksia. Ensimmäisenä nostan ystävän 40-vuotissyntymäpäivien kunniaksi juostun 40km lenkin. Keli oli todella vaikea, mutta hyvässä porukassa juoksu kulki todella hyvin. Kun palauduin tästä melkoisen pitkästä harjoituksesta, juoksu alkoi kulkea. Yhtenä selityksenä saattaa olla myös, että tuona viikkona tuli juostua ennätyskilometrit – 102km.

Syksyn aikana uintituntuma on löytynyt ja uinti on ollut helppoa. Uinnin maksimivauhti ei ole testien mukaan kuitenkaan noussut, joten muutimme harjoittelua. Tein muutamia todella kovia uintiharjoituksia, jolloin uintivauhti parani selkeästi. Esimerkiksi pystyin uimaan pitkässä altaassa nousevavauhtisesti 15 kertaa 100m paremmin kuin koskaan ennen, sillä viimeiset kulki 1.18.

Uutena harjoituksena otin ohjelmaan pyörä-juoksu –harjoituksen Kupittaan hallissa. Urheiluliiton triathlonryhmästä löytyi heti ennakkoluulottomia triathlonisteja, jotka olivat innolla mukana. Ajoimme trainerilla ja juoksimme siihen päälle, jolloin pystyimme totuttamaan jalat reipasvauhtiseen juoksuun. Tämä toistettiin kolme kertaa, jolloin harjoitukselle saatiin sopivasti pituutta. Harjoitus sujui treenikavereisen seurassa todella hyvin. Jatkossa pidennämme tätä hyvää harjoitusta vielä tunnin pyörälenkillä. Toistamme tämän harjoituksen kahden viikon välein, sillä tällä harjoituksella triathlonin pyörä- ja juoksuvauhti paranevat varmuudella.

Jouluaattona on vuorossa Urheiluliiton perinteikäs jouluaaton lenkki. Juoksemme porukalla kahden tunnin lenkin, jonka jälkeen on hyvä aloittaa joulun vietto Joulurauhan julistusta Suurtorilta seuraten.

Toivotan hyvää joulua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti