sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lisää juoksuvauhtia!


Kilpailukauden jälkeen pidin muutaman viikon harjoitustauon ja sen jälkeen aloitin hiljalleen uuden harjoituskauden. Tulevaan kauteen on lähdetty taas hieman erilaisin ajatuksin. Muutaman vuoden totuttelun jälkeen olen keskittynyt juoksutekniikkaan ja liikkuvuuteen. Näiden harjoitusten seurauksena juoksu on tuntunut selkeästi kevyemmältä, sillä olen saanut askeleen pyörimään ja lantion liikkumaan, mikä seurauksena askelpituus on parantunut selkeästi.

Juoksutekniikasta ja keskivartalon liikkuvuudesta on puhuttu juoksuun liittyvissä artikkeleissa todella paljon. Kun olen keskittynyt syksyn aikana näihin molempiin, on juoksuvauhti noussut aivan uudelle tasolle. Tästä on hyvänä osoitus 16.9 10.000 metrin juoksu Paavo Nurmi –stadionilla, jossa sain loppuajan 38.00. Tämän jälkeen juoksin viikon päästä Ruissalon puolimaratonin 1.20.33. Seuraavalla jaksolla otin lantion liikkuvuuden ja 200 metrin juoksuvedot ohjelmaan, joilla tuntuu olevan parantava vaikutus niin juoksutekniikkaan kuin –vauhtiinkin. 20.10 juoksin Ruissalossa perinteisen testikympin mäkisessä maastossa 35.25, joka on noin 1.30 kovempi aika kuin viimevuotinen aika samalla reitillä.

Tähän juoksuvauhdin parantumiseen on myös osaltaan vaikuttanut myös painon tippuminen. Loppukesästä sain pari kiloa painoa pois ja nyt olen saanut edelleen kaksi kiloa pois. Painon osalta on tavoitteena pitää se suunnilleen samana talvikauden ja keväällä tiputtaa vielä seuraavat kaksi kiloa. Tällöin juoksuvauhti nousee todennäköisesti vielä uudelle tasolle, ainakin täydellä matkalla. Aluksi epäilin, että painon pudottaminen on todella haastavaa ja vaikeaa. Nyt olen yrittänyt syödä pienempiä annoksia useammin sekä lisätä salaatin määrää lounaan yhteydessä. Pelkästään nämä ovat auttaneet painon tiputtamisessa. Mitään erityistä dieettiä en tule nyt enkä keväällä pitämään, sillä silloin on suurena vaarana palautumisen heikentyminen.

Syksy on tuonut myös muita vaikutuksia harjoitteluun. Olen alkanut tekemään aamuharjoituksia kaksi tai kolme kertaa viikossa. Tämän johdosta olen pystynyt tekemään laadukkaampia harjoituksia sekä hieman nostamaan harjoitusmäärää. Enää ei tarvitse tehdä arkipäivisin pitkiä yhdistelmäharjoituksia, vaan pystyn pilkkomaan harjoitukset osiin ja siten keskittymään niihin paremmin.

Seuraavana kilpailuna on edessä Firenzen maraton, joka on vuorossa 25.11. Se tulee olemaan ensimmäinen ”sileä” maraton, mutta toisaalta kolmas tänä vuonna. Tavoitteena on tehdä kolmen tunnin alitus ja juosta matka vauhtia kiihdyttäen. Nyt on kuitenkin suurena vaarana, että lähden heti alussa juoksemaan liian kovaa, sillä nyt saan lähteä matkaan ensimmäistä kertaa levänneillä jaloilla. Täytyy yrittää pitää maltti mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti