Kilpailukausi 2016

Kilpailukausi 2016 oli täynnä yllätyksiä ja käänteitä. Harjoituskausi sujui todella hyvin ja oli lupa odottaa kovaa kautta. Juoksussa oli tapahtunut suurin parannus ja 10km maantie kulkikin parhaimmillaan Yöjuoksussa 34.48. Ennätys parani noin 30 sekuntia. Pyörä tuntui vähintään samanlaiselta kuin kaudella 2015, mutta erityisesti aerobinen kynnys tuntui parantuneen. Myös 1500m testiuinti oli sujunut selkeästi viime vuotta paremmin. Mitä siis kaudesta lähdettiin hakemaan?

Kuva Arttu Saarinen

Kuva Arttu Saarinen

12.5 kolme viikkoa ennen Venetsian täyttä matkaa tämä triathlonisti näytti tältä. Ei paljoa naurattanut ja koko kausi meinasi olla jo ohi ennen kuin se alkoikaan. Kaaduin vuorovetotreenistä kovasta vauhdista suoraan asfalttiin. Onneksi vauriot olivat lähinnä asfaltti-ihottumaa eikä tikkejä laitettu kuin kolme. Nekin tietenkin kasvoihin. Viiden päivän päästä pääsin jatkamaan harjoittelua normaalisti. Onneksi kaatumisessa oli melkoisesti tuuria mukana.

Kauden ensimmäinen startti oli Venetsiassa 5.6, jossa sain ajaksi 8.58.34 (uinti 57.20; pyörä 4.50.20; juoksu 3.05.06) ja olin kaikista kilpailijoista 10. ja amatööreistä toiseksi nopein ja M30-sarjan nopein. Tulin kärkiryhmässä ylös vedestä erinomaisen uinnin jälkeen. Pyörä olikin sitten aika vaikeaa, kun olin alussa koittanut rohkeasti ajaa kärkikuskien kanssa samaa tahtia. Pyöräaika oli jokatapauksessa ihan hyvä. Maraton kulki yllättävän hyvin todella mutkaisella reitillä. Mielestäni 3.05 maraton oli tähän mennessä paras maraton, vaikka jäin hieman Barcelonan juoksuajasta.

Uinnin rantautumispaikalta otettu näkymä kohti lähtöä. Vastarannalla näkyy Venetsia.

Tällaisella jalalla tuli juostua maraton. Veteen laskeutuessa onnistuin lyömään jalan johonkin ja jo lähdössä jalkapohja oli aivan veressä. Juoksussa jalka oli täysin tunnoton puolimatkaan saakka, mutta sen jälkeen tunto alkoi hiljalleen palautua. Yllättävän hyvin sillä pystyi kuitenkin juoksemaan.

Seuraava kilpailu oli 9.7 pidetty Kisko Triathlon, jossa osallistuin sprinttimatkalle. Uinti ja juoksu kulkivat todella hyvin, mutta pyörä oli vähän vaikeaa. En saanut pidettyä tehoa kunnolla yllä. Voitin sprintin, vaikka lyhyt matka ei sovi minulle lainkaan. Se olikin sitten ensimmäinen sprinttimatkan voittoni.

Kuva Kisko Triathlon

Kauden kotimainen pääkilpailu oli Joroisten puolimatka. Siinä onnistuin tekemään ennen kilpailua virheen, joka vei koko kilpailun mennessään. Kylmässä kelissä verryttely oli todella puutteellinen ja lähdin liikkeelle hieman palellen. Uinti meni hieman alakanttiin ja lähdin pyörällä tavoittelemaan edelle meneviä seurakavereita. Kylmillä jaloilla vedetty kova alku tappoi koko loppumatkan ja pyörä oli pelkkää seikkailua sen jälkeen. Onneksi juoksu kulki sentään jotenkin, mutta kilpailu meni muuten aika penkin alle. Sain sentään uuden ennätyksen, mutta aikalailla erilaista kisaa lähdin hakemaan.

Sitä seuraavana viikonloppuna 23.7 oli edessä urani ensimmäinen swimrun-kilpailu, joka kilpailtiin Porkkalassa. Se oli minulle todella hieno ja mieleenpainuva kokemus ei pelkästään upeiden maisemien vaan huippuparin johdosta. Kilpailin valmentajani Mika Luodon parina, joka oli minulle suuri kunnia. Alku oli kilpailussa aika haastavaa, sillä kenkäni eivät pitäneet kalliolla. Ylen dokumentissakin asia kävi hyvin selväksi. Puolimatkan jälkeen kalliot loppuivat ja saimme nostettua Mikan kanssa matkavauhtia. Kilpailu oli todella upea kokemus eikä vähiten sen takia, että voitimme Mikan kanssa koko kilpailun.

31.7 osallistuin Next Triathlon Helsingin varttimatkalle. Uinti oli siinä todella helppoa, pyörä kulki melko hyvin ja juoksu oli perusmenoa. Oli aivan mahtavaa kilpailla keskellä Helsinkiä ja ennen kaikkea ajaa pyörällä Länsiväylää pitkin. Hyvä uinti ja juoksu takasivat kilpailun voiton.

Kun Joroisten kilpailu meni vähän penkin alle, ajattelin, että otetaan revanssi Challenge Turussa. Uinti oli niin hyvä, että pääsin pyörälle hyvässä johtoasemassa. Samalla se vei koko kilpailutunnelman, kun ketään ei näkynyt missään. Pyöräosuudella vauhti laski ja takaa tulevat menivät heittämällä ohi. Ei oikein ollut kunnon itsensä rääkkämisen tunnelmaa. Onneksi sain juoksussa taas hyvän menon päälle, mutta olin antanut pyörässä liikaa etumatkaa. Amatöörien lähdössä olin kuitenkin kolmas ja lähdön voitto jäi vähän alle kolmen minuutin päähän. Tein kisassa uuden puolikkaan ennätyksen 4.11.57 (uinti 25.44; pyörä 2.20.28; juoksu 1.22.14), joten se sentään lämmitti mieltä. Edellytykset olivat kyllä parempaan. 

Kuva Jani Laakso

Kuva Olli Raunio

Tämä oli viimeinen startti ennen Havaijin MM-kilpailua. Tein hyvän valmistavan jakson vielä, jossa yksi viikko sisälsi hyvin määrää 43,5 tuntia. Kaikki oli kunnossa kohti Havaijia. Välineet olivat huippulyönnissä kuten mieskin. Uintivauhti oli noussut kesän mittaan aivan uudelle tasolle, pyörään oli löytynyt kadoksissa ollut meno ja juoksukin oli parantunut. Ei ollut mitään epäilyksiä kisasta ja lähdin hakemaan top30-sijoitusta M30-sarjasta. Fiilis kahden viikon aikana vain parani. Kisapäivä oli viimeinkin edessä, mutta kuinkas sitten kävikään.

Uinnissa lähdin puolesta välistä lahtea. Viisi minuuttia ennen lähtöä töniminen starttiviivalla oli jo aika mukavaa, joten annoin samalla mitalla takaisin. Vaihdoin paikkaa ja toivoin pääseväni rauhallisempaan paikkaan. Parin sadan metrin jälkeen sain todella kovan potkun suoraan vasempaan linssiin. Hetken aikaa ihmettelin, mihin päin tässä nyt pitäisi uida. Pää oli pyörryksissä. Pysähdyin ja korjasin hieman laseja. Olin todella hyvissä asemissa, sillä takaa oli hieman rauhallisempaa suuren joukon jäätyä taakse. 400 metrin uinnin jälkeen tuli seuraavan kilpailijan kanssa kova mittelö ja hän löi taas todella kovaa päähän. Siinä samassa lasit lensivät päästä ja pysähdyin taas kerran. Totesin lasien olevan rikki. Ei siinä muuta auttanut kuin pitää silmiä kiinni ja koittaa kuplien tunteesta päätellä oikeaa suuntaa. Kääntöpaikalla mietin jo, miten ihmeessä selviän edes vaihtoon. Matka tuntui pitkältä kirvelevillä silmillä. Hetken aikaa mielessä pyöri keskeyttäminen. Sitten seuraavaksi tuli mieleen: Ei koskaan. Silmät kiinni ja menoksi. Vähän ajan päästä en nähnyt kunnolla edes eteenpäin. Koitin pysyä lähellä muita, mutta kuitenkin sen verran kaukana, etten saisi kolmatta kertaa iskua. Lopulta pääsin vaihtoon ja huuhtelemaan silmiä. Ei tuntunut kauhean kivalta. Katsoin kelloa ja huomasin uinnin menneen tuntiin, 59.59. Se ei siis mennyt ihan metsään ilman laseja.

Pyörässä lähdin ajamaan menetettyä aikaa kiinni. Highway:llä oli yhtenäinen jono ja etäisyydet todella lyhyitä, 0-5 metriä. Otin vasemman kaistan ja koitin nostaa sijoitusta. Jono meni aina välillä poikki ja sitten tein tosissani töitä, jotta pääsin taas seuraavaa ryhmää ohittamaan. Juhlin kaksi kertaa, kun huomasin, että ohittamani ryhmä jäi taakse ja ero siihen vain kasvoi. Totesin pyörän kulkevan juuri toivomallani tavalla. Waikoloan kohdalla olin kuin ällikällä lyöty. Takaa tuli 30 hengen ryhmä ohitse rengas renkaassa. Samoja kilpailijoita, joita olin ohittanut alussa. Ei voi olla totta. Ei muuta kuin vilkku päälle ja uudelleen ohi. 

Ajaminen oli Hawiin saakka tällaista. Isosta ryhmästä pääsi ohi keskiviivan tuntumassa, mutta töitä piti tosissaan tehdä. Jokainen voi itse päätellä pyöräaikojen oikeellisuutta.

Hawin mäessä tämä kova työn tekeminen taas palkittiin. Olin ohittaessa koittanut pitää edes jonkinlaista väliä, mutta silti sain 5 minuutin rangaistuksen. Tuomarin mielestä se oli peesausta. Oikealla puolella ohittamani jono oli ylämäessä rengas renkaassa, joten kysyin, että oliko tuomari nyt aivan varma tuomiostaan. Nyt sitten koeteltiin todella hermoja. Paluumatkalla pidin 12 metrin väliä, kuten sääntöjen mukaan kaikkien piti pitää. Ohi tuli isoja ryhmiä rengas renkaassa. Koitin ajaa näiden ryhmien perässä 12 metrin päässä. Jalat huusivat maitohaposta, joten menoa oli pakko hidastaa. Seuraavaksi lähentäjät kramppasivat. Viimeisellä 20 kilometrillä hermo petti ja päätin ajaa loppumatkan 7 metrin päässä. Söin neljä suolatablettia ja krampit edes vähän helpottivat.

Vaihto oli melko hidas, sillä jalat kramppasivat istuessa. Ei meinannut saada edes kenkää jalkaan. Mietin, että nyt tulee tuskainen maraton. Ensimmäiset 15 km tuntuivat todella raskailta. Laavakentällä olo vähän helpottui ja vauhti parani koko ajan. Viilensin kroppaa kaulassa roikkuvalla ”tuubihuivilla”, johon tankkasin kolme kertaa jäitä. Sen ansiosta pystyin jopa lopussa lisäämään vauhtia. Maalissa maratonaika näytti 3.24 ja olin aivan kantokunnossa, sillä jalat eivät juurikaan kantaneet väsynyttä urheilijaa.

Vaikka kilpailu meni tuloksellisesti täysin alakanttiin, olin kuitenkin omaan suoritukseeni ihan tyytyväinen. Ongelmia oli enemmän kuin tarpeeksi ja pyörää ajoin edes jollain tavalla sääntöjen mukaisesti. Sen kuitenkin opin, että ohitus kannattaisi tehdä reippaasti, mutta ylämäessä ja vastatuulessa sen tekeminen on hieman vaikeaa, kun ohitettava ryhmä ajaa peesissä. Olisi taas kerran ollut parempi ajaa muiden mukana samalla tavalla kuin muutkin. Olisin todennäköisesti säästynyt rangaistukselta, kun en olisi poikennut suuresta massasta ja lisäksi jalat olivat olleet juoksuun paljon paremmat. Mutta halusin tehdä omaa suoritusta ja edes yrittää noudattaa sääntöjä. Tästä syystä en voi olla pettynyt omaan suoritukseeni.

Kilpailukausi oli pitkä ja täynnä erilaisia kilpailuja. Uinti oli noussut kokonaan uudelle tasolle ja juoksussa varmuus oli parantunut, vaikka paras vauhti jäi vielä hieman odottamaan itseään. Pyörä oli kuitenkin mysteeri. Täytyy analysoida, mistä heikko meno johtui. Ensi kauteen teen pyörän suhteen muutoksia, jotta pyörä nousisi paremmaksi.

Ensi kaudella haluan kilpailla täydellä matkalla useamman kilpailun, sillä se on ainoa matka, joka kulkee kunnolla ja siinä pysyn koko kilpailun hyvissä asemissa. Se on kuitenkin erittäin lohduton matka, sillä siinä mitään ei saa ilmaiseksi. Olen kuitenkin tottunut kovaan työntekimiseen ja toivottavasti se palkitaan ensi kaudella.

Treenimietteitä Gran Canarialta 20.3.2016

Olin perheen kanssa Kanarian Maspalomaksessa kolmannen kerran. Tämän vuoden leiri oli 9,5 päivän mittainen ja ajoittui ajankohtaan 5.3-15.3. Tässä oli tarkoituksena saada katkaistua pitkä talvi ja pienen lepojakson jälkeen pääsisi taas toivottavasti jatkamaan ulkopyöräilykautta. Sää suosi taas kerran harjoituksia erinomaisesti, sillä lämpötila kohosi joka päivä yli 20 asteen. Välillä tuuli oli melkoisen kovaa, mutta se toi ainoastaan oman lisähaasteen tasaisille osuuksille. Koska kyseessä oli lyhyt harjoitusleiri, harjoitukset rytmitettiin kolmen päivän sykliin. Tällöin tehokkaisiin treeneihin pystyi kunnolla panostamaan ja pitkä lenkki oli ihan kunnon pitkä harjoitus. Pääpaino oli tietenkin pyörässä, mutta muita lajeja ei ollut tarkoitus kokonaan unohtaa. Leiri onnistui taas kerran hienosti, sillä harjoitustunteja kertyi 52:50. Uintia tuli yhteensä 10km, pyörää 915km ja juoksua 119km.

Tällaisen harjoitusmäärän tekeminen ei ole ihan helppoa, joten harjoituspohja täytyy olla edes jonkinlaisessa kunnossa. Vuoden alusta lähtien olen harjoitellut keskimäärin 19:45 tunnin harjoitusviikkoja. Mielestäni se on ihan kelpo määrä varsinkin, kun ottaa huomioon, että olen kaksi kertaa ollut vatsataudissa ja kerran kunnolla flunssassa alkuvuoden aikana. Toivottavasti päiväkodista tulevat taudit olisi taas hetkeksi voitettu, sillä nyt on sairasteltu enemmän kuin muutamaan vuoteen yhteensä.

Leirillä tuntui, että pyörä kulkee paremmin kuin aikaisemmin. Pyörään on harjoituskauden alusta panostettu enemmän ja juoksumäärää on tiputettu viime kauden 80-100km viikkomääristä 60-80km viikossa. Näin ollen aikaa on vapautunut pyöräharjoituksiin. Tämä muutos ei ole kuitenkaan syönyt juoksua, vaikka voisi luulla. Varsinkin pyörän jälkeen juoksu tuntui leirillä todella helpolta. Juoksussa on enemmän keskitytty laadukkaisiin harjoituksiin, kun viime kaudella tavoiteltiin juoksumäärää, jotta vauhti pysyisi samana koko maratonin ajan. Nyt juoksussa tekniikka tuntuu selkeästi paremmalta ja se näyttäisi tuovan lisää vauhtia ja taloudellisuutta.

Kanarian leirillä jäin kuitenkin miettimään, miksi pitää harjoitella näin paljon. Rannalla ja kahviloissa näkee hyvin toisenlaista tapaa viettää lomaa. Lisäksi olisi voinut jäädä hotellille tyttären kanssa altaalle uimaan. Nyt vaimo sai täyttää tämän roolin. Eikö voisi harjoitella selkeästi vähemmän ja elää lifestyle-triathlon vapaa-aikaa?

Tällöin palasin ajassa taaksepäin vuoteen 2002. Silloin harrastin kilpahiihtoa ja kilpailin M18-sarjassa. Se oli viimeinen nuorten sarja, joka löytyi jokaisesta kilpailusta. Silloin päätin, että on pakko alkaa harjoitella enemmän, jotta muutaman vuoden päästä pärjäisi yleisessä sarjassa. Harjoitusmäärät nousivat, mutta tavoiteltua tasoa en koskaan saavuttanut. Syitä oli monia. Harjoitusmäärä nousivat 700 tuntiin, kun olin 22-vuotias, joten yrittämisen puutteesta minua ei ainakaan voinut syyttää. Kalustolla hävisin lähes jokaisessa 10km kilpailussa vähintään minuutin, useimmiten kaksi. Se ei mitenkään nostanut motivaatiota ja mielialaa. Keväällä ja syksyllä voitin useita lähialueen hiihtäjiä juoksutapahtumissa, samoja henkilöitä, joille hävisin suksella vähintään minuutin. Kunnosta tämä kaikki ei ollut siis ollut kiinni.

Päädyin triathlonin pariin vuonna 2008 heikkojen lumitalvien saattelemana. Ensimmäiseksi päätin, että enää en häviä kalustolla koko kilpailua. Hankin riittävän hyvät varusteet, jotka ovat nykyisin sponsoreiden ansiosta erittäin hyvät ja edustavat lajin huippua. Niistä se ei jää nyt enää kiinni. Vasta myöhemmin ymmärsin, että hiihdon ajoilla olisin voinut harjoitella toisella tavalla, jolloin menestyskin olisi voinut olla parempaa. Triathlonin parissa olen saanut nauttia Mika Luodon valmennuksesta, joten siitä menestys ei ole ainakaan koskaan jäänyt kiinni. Harjoitusmäärätkin ovat nousseet hiljalleen vuosi vuodelta ja vuonna 2015 harjoittelin hieman yli 900 tuntia. Sen jo luulisi riittävän jonkinlaiseen menestymiseen.

Triathlonissa olen kilpaillut Suomessa yleisessä sarjassa. Jo kolme vuotta sitten luulin, että pärjäisin puolikkaalla yleisessä sarjassa, mutta toisin kuitenkin kävi. Pitkässä kilpailussa onnistuminen ei ole ihan helppoa varsinkin, kun mukana monta muutakin, jotka haluavat menestyä. Täysmatka on itselleni selkeästi kaikista matkoista paras ja siinä on tullut parhaimmat saavutuksetkin. Ironman Barcelonan täysmatka 4.10.2015 päättyi omaan ennätykseen 8.49.42. Kestävyysurheilussa ja varsinkin uudessa lajissa tasoa on nostettava vuosi vuodelta, pikavoittoihin ei ole mahdollisuutta.

Viime kausi oli jokaisen matkan osalta osoitus, että kunto on menossa oikeaan suuntaan. Edelleen kilpailen kuitenkin ikäsarjassa enkä yleisessä sarjassa. Itselleni vuonna 2002 asettama tavoite ei siis ole vieläkään täyttynyt. Barcelonan suoritus oli mielestäni sen verran positiivinen, vaikka keli ja reitti olivat nopeat, että uskallan asettaa itselleni tavoitteeksi kilpailla vuoden tai kahden päästä yleisessä sarjassa. Täydellä matkalla ei tarvita enää kovinkaan paljoa kehitystä, jonka jälkeen nimeni voisi löytyä yleisestä sarjasta. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita mitään, vaan tavoitteenihan oli vuonna 2002, että myös pärjäisin siinä sarjassa. Tosin vuoden 2002 tavoite koski menestymistä kansallisessa kilpailussa yleisessä sarjassa, ei kansainvälisessä kilpailussa. Mutta ainahan tavoitteiden kuuluukin tässä ajassa kiristyäkin. Barcelonan kilpailussa olin kaikista kilpailijoista sijalla 32. Ensimmäinen ikäryhmäurheilija oli sijalla 23 ajalla 8.43.08. Se ei ollut kovinkaan kaukana ja olisin jo nyt voinut pärjännyt yleisessä sarjassa.

Eli tässä syy, miksi haluan tehdä kovin töitä. Ei helpoin tapa nauttia vapaa-ajasta, mutta erittäin antoisa.

Harjoituskauden alku

Viime kausi oli lopultakin sellainen, jota olen usean vuoden ajan hakenut. Jokainen matka kulki selkeästi paremmin kuin aikaisemmin. Oli hienoa huomata, että myös lyhyemmillä matkoilla tuli kehitystä, vaikka panostus oli täydellä matkalla. Täydellä matkalla tuli lopulta alle 9 tunnin suoritus. Voisi kuvitella, että harjoitusmotivaatio olisi laskenut, kun onnistumisia tuli sen verran paljon. Ensi vuoden Havaijin kilpailu kuitenkin motivoi harjoittelemaan.

Harjoituskauden alussa pidin kaksi viikkoa lepoa ja yhtenä viikkona totuttelin harjoitteluun. Sen jälkeen olen tehnyt harjoittelua 3+1 -jaksotuksella. Kolme hyvää harjoitusviikkoa ja yksi palauttava viikko. Se on ainakin aikaisemmin toiminut todella hyvin, joten päätimme Mika Luodon kanssa toteuttaa samaa rytmitystä. Nyt on takana kaksi neljän viikon harjoitusjaksoa, tosin parhaillaan on vielä menossa palauttava viikkoa toisesta jaksosta. Harjoitusinto on syksyllä ainoastaan noussut. Ensimmäisen jakson harjoitusmäärä oli 62,5 tuntia ja palauttavalla viikolla 14,5 tuntia. Toisella jaksolla tunteja tuli kolmeen viikkoon 65,5 tuntia.

Harjoittelussa keskitytään jokaisessa lajissa harjoitusvauhdin lisäämiseen. Pääperiaate on pitää harjoittelu hyvin yksinkertaisena ja tehdä muutamia laadukkaita harjoituksia, joiden kautta haetaan lisävauhtia. Uinnissa harjoitusvauhdit ovat hiljalleen nousseet. Tämä on tullut tekniikan parantumisen myötä. Edellytyksiä olisi ollut jo aikaisemminkin uida kovempaa, mutta tekniikka on aina hajonnut. Edelleen on parannettavaa ja hiljalleen vauhti tuntuu nousevankin.

Pyörässä siirryin tekemään harjoitukset sisätiloissa sen jälkeen, kun kaaduin kunnolla liukkaassa kelissä. Kaatumisesta aiheutui viikon uintitauko, jonka jälkeen olkapää on taas hiljalleen tullut kuntoon. Viime vuonna tein pyörällä voimaharjoituksia 5-10 minuutin pätkissä. Tällä kaudella keskityn pidempiin voimavetoihin heti harjoituskauden alussa. Olen huomannut, että ne pitävät minulla pyöräkuntoa parhaiten yllä. Sisätiloissa pystyy tekemään laadukkaita harjoituksia, joten aion jatkossakin tehdä pyörätreenit sisällä.

Juoksu on tuntunut heti harjoituskauden alusta lähtien todella helpolta. Vauhdit eivät kuitenkaan parane pelkästään helpoilla lenkeillä. Vielä viime kaudella niilläkin saatiin hyvää kehitystä aikaiseksi ja siten maraton-aika parani selkeästi. Nyt harjoitusvauhtia pitäisi saada parannettua juoksutekniikan ja kynnysvauhdin lähellä olevien reippaiden harjoituksien myötä. Ainakin ne tuntuvat purevan jo nyt hyvin.

Onko tämä sitten oikea tapa harjoitella? Olen sitä useaan kertaan miettinyt. Julkisuuteen on tullut näkemyksiä hiihtäjien harjoitusmääristä ja voimaharjoituksista. Tähän kauteen useat hiihtäjät ovat nostaneet harjoitusmääriä. Hiihtäjien harjoitusmäärät tuntuvat olevan 850-1.000 tunnin välissä. Määrien nostaminen tähän kauteen tuntuu olevankin enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi norjalaiset ovat selittäneet huikeaa menestystään voimaharjoittelullaan. Määriä ei kuitenkaan voi suoraan verrata triathloniin, sillä hiihdossa keskitytään intervalliharjoituksiin ja koviin tehoihin. Tosin harjoitusmäärien nosto on usean hiihtäjän kohdalla tehty nimenomaan helppojen pk-harjoitteiden kautta.

Tämän lisäksi triathlonissakin on alettu keskustella erilaisten tehoharjoitteiden tekemisestä ja niistä saatavista hyödyistä. Muutamat suomalaisetkin triathlonistit tekevät harjoitteluaan tehojen kautta hyvällä menestyksellä. Lisäksi sosiaalisessa mediassa jokaisella tuntuu olevan selkeä mielipide toimivista harjoituksista. Ainoastaan yhteisenä nimittäjänä tuntuu olevan harjoittelun pitäminen yksinkertaisena. Mitä se sitten tarkoittaakin jokaisen kohdalla.

Löytyisikö näistä neuvoista jotain sopivaa itselleni? Harjoittelua olen pitänyt hyvin yksinkertaisena. Esimerkiksi minulle selkeästi toimivampi harjoitus on juoksussa reipas tasavauhtinen kymppi kuin sama aika erilaisia intervalleja. Entä sitten harjoitusmäärien nostaminen. Itse olen nostanut harjoitusmääriä jo useana vuotena peräkkäin. Tänä vuonna harjoitusmäärä asettuu taas hyvin lähelle 900 tuntia viime vuoden tapaan. Sitä ennen määrä on noussut vuoden 2010 680 tunnista alkaen.

Olen todennut, että pelkästään tehoharjoittelun ympärille rakentuva harjoittelu on itselle täyttä myrkkyä. Niillä harjoituksilla saan itseni täysin jumiin. Tietenkin tehoharjoituksia pitää ottaa välillä mukaan, mutta ne täytyy tehdä selkeästi maltillisemmin. Olen vuosien mittaan huomannut syketason ja harjoituksen keston, jonka jälkeen harjoittelu muuttuu selkeästi kuormittavaksi. Anaerobisen tason ylittäminen pitkäksi ajaksi lisää palautumisaikaa eikä siten toimi toivotulla tavalla. Seuraavaa kehittävää harjoitusta ei voi tehdä useaan päivään. Itselläni paras tapa on tehdä tehoharjoittelua nousevalla vauhdilla. Ainoastaan lopussa 5-10 minuutin ajan teho saa nousta lähelle anaerobista sykettä tai vähän sen yli.

Vielä en ole löytänyt itselleni toimivampaa harjoitusmenetelmää. Joka vuosi olen innokkaasti ottanut yhden tai kaksi uutta harjoitusta mukaan, jotta harjoittelu pysyy mielekkäänä. Kokeilemisen kautta löytää itselleen toimivat harjoitukset.