tiistai 18. lokakuuta 2016

Kilpailukausi 2016

Kilpailukausi 2016 oli täynnä yllätyksiä ja käänteitä. Harjoituskausi sujui todella hyvin ja oli lupa odottaa kovaa kautta. Juoksussa oli tapahtunut suurin parannus ja 10km maantie kulkikin parhaimmillaan Yöjuoksussa 34.48. Ennätys parani noin 30 sekuntia. Pyörä tuntui vähintään samanlaiselta kuin kaudella 2015, mutta erityisesti aerobinen kynnys tuntui parantuneen. Myös 1500m testiuinti oli sujunut selkeästi viime vuotta paremmin. Mitä siis kaudesta lähdettiin hakemaan?

Kuva Arttu Saarinen

Kuva Arttu Saarinen

12.5 kolme viikkoa ennen Venetsian täyttä matkaa tämä triathlonisti näytti tältä. Ei paljoa naurattanut ja koko kausi meinasi olla jo ohi ennen kuin se alkoikaan. Kaaduin vuorovetotreenistä kovasta vauhdista suoraan asfalttiin. Onneksi vauriot olivat lähinnä asfaltti-ihottumaa eikä tikkejä laitettu kuin kolme. Nekin tietenkin kasvoihin. Viiden päivän päästä pääsin jatkamaan harjoittelua normaalisti. Onneksi kaatumisessa oli melkoisesti tuuria mukana.

Kauden ensimmäinen startti oli Venetsiassa 5.6, jossa sain ajaksi 8.58.34 (uinti 57.20; pyörä 4.50.20; juoksu 3.05.06) ja olin kaikista kilpailijoista 10. ja amatööreistä toiseksi nopein ja M30-sarjan nopein. Tulin kärkiryhmässä ylös vedestä erinomaisen uinnin jälkeen. Pyörä olikin sitten aika vaikeaa, kun olin alussa koittanut rohkeasti ajaa kärkikuskien kanssa samaa tahtia. Pyöräaika oli jokatapauksessa ihan hyvä. Maraton kulki yllättävän hyvin todella mutkaisella reitillä. Mielestäni 3.05 maraton oli tähän mennessä paras maraton, vaikka jäin hieman Barcelonan juoksuajasta.



Uinnin rantautumispaikalta otettu näkymä kohti lähtöä. Vastarannalla näkyy Venetsia.

Tällaisella jalalla tuli juostua maraton. Veteen laskeutuessa onnistuin lyömään jalan johonkin ja jo lähdössä jalkapohja oli aivan veressä. Juoksussa jalka oli täysin tunnoton puolimatkaan saakka, mutta sen jälkeen tunto alkoi hiljalleen palautua. Yllättävän hyvin sillä pystyi kuitenkin juoksemaan.

Seuraava kilpailu oli 9.7 pidetty Kisko Triathlon, jossa osallistuin sprinttimatkalle. Uinti ja juoksu kulkivat todella hyvin, mutta pyörä oli vähän vaikeaa. En saanut pidettyä tehoa kunnolla yllä. Voitin sprintin, vaikka lyhyt matka ei sovi minulle lainkaan. Se olikin sitten ensimmäinen sprinttimatkan voittoni.

Kuva Kisko Triathlon

Kauden kotimainen pääkilpailu oli Joroisten puolimatka. Siinä onnistuin tekemään ennen kilpailua virheen, joka vei koko kilpailun mennessään. Kylmässä kelissä verryttely oli todella puutteellinen ja lähdin liikkeelle hieman palellen. Uinti meni hieman alakanttiin ja lähdin pyörällä tavoittelemaan edelle meneviä seurakavereita. Kylmillä jaloilla vedetty kova alku tappoi koko loppumatkan ja pyörä oli pelkkää seikkailua sen jälkeen. Onneksi juoksu kulki sentään jotenkin, mutta kilpailu meni muuten aika penkin alle. Sain sentään uuden ennätyksen, mutta aikalailla erilaista kisaa lähdin hakemaan.

Sitä seuraavana viikonloppuna 23.7 oli edessä urani ensimmäinen swimrun-kilpailu, joka kilpailtiin Porkkalassa. Se oli minulle todella hieno ja mieleenpainuva kokemus ei pelkästään upeiden maisemien vaan huippuparin johdosta. Kilpailin valmentajani Mika Luodon parina, joka oli minulle suuri kunnia. Alku oli kilpailussa aika haastavaa, sillä kenkäni eivät pitäneet kalliolla. Ylen dokumentissakin asia kävi hyvin selväksi. Puolimatkan jälkeen kalliot loppuivat ja saimme nostettua Mikan kanssa matkavauhtia. Kilpailu oli todella upea kokemus eikä vähiten sen takia, että voitimme Mikan kanssa koko kilpailun.

31.7 osallistuin Next Triathlon Helsingin varttimatkalle. Uinti oli siinä todella helppoa, pyörä kulki melko hyvin ja juoksu oli perusmenoa. Oli aivan mahtavaa kilpailla keskellä Helsinkiä ja ennen kaikkea ajaa pyörällä Länsiväylää pitkin. Hyvä uinti ja juoksu takasivat kilpailun voiton.

Kun Joroisten kilpailu meni vähän penkin alle, ajattelin, että otetaan revanssi Challenge Turussa. Uinti oli niin hyvä, että pääsin pyörälle hyvässä johtoasemassa. Samalla se vei koko kilpailutunnelman, kun ketään ei näkynyt missään. Pyöräosuudella vauhti laski ja takaa tulevat menivät heittämällä ohi. Ei oikein ollut kunnon itsensä rääkkämisen tunnelmaa. Onneksi sain juoksussa taas hyvän menon päälle, mutta olin antanut pyörässä liikaa etumatkaa. Amatöörien lähdössä olin kuitenkin kolmas ja lähdön voitto jäi vähän alle kolmen minuutin päähän. Tein kisassa uuden puolikkaan ennätyksen 4.11.57 (uinti 25.44; pyörä 2.20.28; juoksu 1.22.14), joten se sentään lämmitti mieltä. Edellytykset olivat kyllä parempaan. 

Kuva Jani Laakso
Kuva Olli Raunio

Tämä oli viimeinen startti ennen Havaijin MM-kilpailua. Tein hyvän valmistavan jakson vielä, jossa yksi viikko sisälsi hyvin määrää 43,5 tuntia. Kaikki oli kunnossa kohti Havaijia. Välineet olivat huippulyönnissä kuten mieskin. Uintivauhti oli noussut kesän mittaan aivan uudelle tasolle, pyörään oli löytynyt kadoksissa ollut meno ja juoksukin oli parantunut. Ei ollut mitään epäilyksiä kisasta ja lähdin hakemaan top30-sijoitusta M30-sarjasta. Fiilis kahden viikon aikana vain parani. Kisapäivä oli viimeinkin edessä, mutta kuinkas sitten kävikään.



Uinnissa lähdin puolesta välistä lahtea. Viisi minuuttia ennen lähtöä töniminen starttiviivalla oli jo aika mukavaa, joten annoin samalla mitalla takaisin. Vaihdoin paikkaa ja toivoin pääseväni rauhallisempaan paikkaan. Parin sadan metrin jälkeen sain todella kovan potkun suoraan vasempaan linssiin. Hetken aikaa ihmettelin, mihin päin tässä nyt pitäisi uida. Pää oli pyörryksissä. Pysähdyin ja korjasin hieman laseja. Olin todella hyvissä asemissa, sillä takaa oli hieman rauhallisempaa suuren joukon jäätyä taakse. 400 metrin uinnin jälkeen tuli seuraavan kilpailijan kanssa kova mittelö ja hän löi taas todella kovaa päähän. Siinä samassa lasit lensivät päästä ja pysähdyin taas kerran. Totesin lasien olevan rikki. Ei siinä muuta auttanut kuin pitää silmiä kiinni ja koittaa kuplien tunteesta päätellä oikeaa suuntaa. Kääntöpaikalla mietin jo, miten ihmeessä selviän edes vaihtoon. Matka tuntui pitkältä kirvelevillä silmillä. Hetken aikaa mielessä pyöri keskeyttäminen. Sitten seuraavaksi tuli mieleen: Ei koskaan. Silmät kiinni ja menoksi. Vähän ajan päästä en nähnyt kunnolla edes eteenpäin. Koitin pysyä lähellä muita, mutta kuitenkin sen verran kaukana, etten saisi kolmatta kertaa iskua. Lopulta pääsin vaihtoon ja huuhtelemaan silmiä. Ei tuntunut kauhean kivalta. Katsoin kelloa ja huomasin uinnin menneen tuntiin, 59.59. Se ei siis mennyt ihan metsään ilman laseja.

Pyörässä lähdin ajamaan menetettyä aikaa kiinni. Highway:llä oli yhtenäinen jono ja etäisyydet todella lyhyitä, 0-5 metriä. Otin vasemman kaistan ja koitin nostaa sijoitusta. Jono meni aina välillä poikki ja sitten tein tosissani töitä, jotta pääsin taas seuraavaa ryhmää ohittamaan. Juhlin kaksi kertaa, kun huomasin, että ohittamani ryhmä jäi taakse ja ero siihen vain kasvoi. Totesin pyörän kulkevan juuri toivomallani tavalla. Waikoloan kohdalla olin kuin ällikällä lyöty. Takaa tuli 30 hengen ryhmä ohitse rengas renkaassa. Samoja kilpailijoita, joita olin ohittanut alussa. Ei voi olla totta. Ei muuta kuin vilkku päälle ja uudelleen ohi. 

Ajaminen oli Hawiin saakka tällaista. Isosta ryhmästä pääsi ohi keskiviivan tuntumassa, mutta töitä piti tosissaan tehdä. Jokainen voi itse päätellä pyöräaikojen oikeellisuutta.

Hawin mäessä tämä kova työn tekeminen taas palkittiin. Olin ohittaessa koittanut pitää edes jonkinlaista väliä, mutta silti sain 5 minuutin rangaistuksen. Tuomarin mielestä se oli peesausta. Oikealla puolella ohittamani jono oli ylämäessä rengas renkaassa, joten kysyin, että oliko tuomari nyt aivan varma tuomiostaan. Nyt sitten koeteltiin todella hermoja. Paluumatkalla pidin 12 metrin väliä, kuten sääntöjen mukaan kaikkien piti pitää. Ohi tuli isoja ryhmiä rengas renkaassa. Koitin ajaa näiden ryhmien perässä 12 metrin päässä. Jalat huusivat maitohaposta, joten menoa oli pakko hidastaa. Seuraavaksi lähentäjät kramppasivat. Viimeisellä 20 kilometrillä hermo petti ja päätin ajaa loppumatkan 7 metrin päässä. Söin neljä suolatablettia ja krampit edes vähän helpottivat.

Vaihto oli melko hidas, sillä jalat kramppasivat istuessa. Ei meinannut saada edes kenkää jalkaan. Mietin, että nyt tulee tuskainen maraton. Ensimmäiset 15 km tuntuivat todella raskailta. Laavakentällä olo vähän helpottui ja vauhti parani koko ajan. Viilensin kroppaa kaulassa roikkuvalla ”tuubihuivilla”, johon tankkasin kolme kertaa jäitä. Sen ansiosta pystyin jopa lopussa lisäämään vauhtia. Maalissa maratonaika näytti 3.24 ja olin aivan kantokunnossa, sillä jalat eivät juurikaan kantaneet väsynyttä urheilijaa.

Vaikka kilpailu meni tuloksellisesti täysin alakanttiin, olin kuitenkin omaan suoritukseeni ihan tyytyväinen. Ongelmia oli enemmän kuin tarpeeksi ja pyörää ajoin edes jollain tavalla sääntöjen mukaisesti. Sen kuitenkin opin, että ohitus kannattaisi tehdä reippaasti, mutta ylämäessä ja vastatuulessa sen tekeminen on hieman vaikeaa, kun ohitettava ryhmä ajaa peesissä. Olisi taas kerran ollut parempi ajaa muiden mukana samalla tavalla kuin muutkin. Olisin todennäköisesti säästynyt rangaistukselta, kun en olisi poikennut suuresta massasta ja lisäksi jalat olivat olleet juoksuun paljon paremmat. Mutta halusin tehdä omaa suoritusta ja edes yrittää noudattaa sääntöjä. Tästä syystä en voi olla pettynyt omaan suoritukseeni.

Kilpailukausi oli pitkä ja täynnä erilaisia kilpailuja. Uinti oli noussut kokonaan uudelle tasolle ja juoksussa varmuus oli parantunut, vaikka paras vauhti jäi vielä hieman odottamaan itseään. Pyörä oli kuitenkin mysteeri. Täytyy analysoida, mistä heikko meno johtui. Ensi kauteen teen pyörän suhteen muutoksia, jotta pyörä nousisi paremmaksi.


Ensi kaudella haluan kilpailla täydellä matkalla useamman kilpailun, sillä se on ainoa matka, joka kulkee kunnolla ja siinä pysyn koko kilpailun hyvissä asemissa. Se on kuitenkin erittäin lohduton matka, sillä siinä mitään ei saa ilmaiseksi. Olen kuitenkin tottunut kovaan työntekimiseen ja toivottavasti se palkitaan ensi kaudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti